Vantaan kaupunki saneerasi Tikkurilan keskustassa sijaitsevan, tyhjilleen jääneen 90-luvun kiinteistön moderniksi toimistotilaksi. Valaistuksessa käytettiin erilaisia Havells Sylvanian valaisimia sekä viimeisintä, valaisimiin asennettua ohjaustekniikkaa, jotka molemmat toimitettiin paikan päälle SLO:sta.

Tikkurilan Kielotien kiinteistön valaistuksen suunnittelun lähtökohtana oli hakea muuntojoustavaan toimistoon elinkaarikustannuksiltaan optimaalisin valaistus sopivalla valaisin- ja valaistuksenohjausjärjestelmällä.

– Sisävalaistusstandardi määritteli valaistusratkaisujen määrälliset ja laadulliset tarpeet. Päädyin eri valaisimien vertailun ja elinkaarikustannuslaskelmien jälkeen Havells Sylvanian valaisimiin, kertoo valaistussuunnittelusta vastannut sähkösuunnittelija
Roni Ahola, Wise Group Finland Oy:stä.

“SLO:n avainasiakaspäällikkö Matti Brandt hoiti projektikohteessa osuutensa esimerkillisesti.”

– Tom Björkell, aluemyyntipäällikkö, Havells Sylvania

Valaisinohjaustekniikka sopii toimiston yhteisiin tiloihin

Käytävien valaistus toteutettiin led-moduulivalaisimilla sekä kosketinkiskoon asennettavilla himmennettävillä led-kohdevalaisimilla, joissa on aikaohjelma- ja painonappiohjaus. Kohdevalaisimet varustettiin myös integroidulla valaisinkohtaisella säätimellä.

Neuvotteluhuoneisiin asennettiin puolestaan led-moduulivalaisimet, joita ohjataan av-järjestelmän kautta. Avotoimistoihin valittiin T5-loisteputkivalaisimet suoralla ja epäsuoralla valolla ja taukotiloihin ja vapaille työskentelyalueille rengasloisteputkivalaisimet.

Led-moduulivalaisimet ja T5-loisteputkivalaisimet valaisevat neuvotteluhuoneita ja avotoimistoa.

Tietohallinnon tiloissa oli mahdollista kokeilla uutta innovatiivista valaistuksen ohjausratkaisua, sillä tilassa ei ole omia työpisteitä, jotka edellyttävät tarkempaa valaistuksensäätöä. Ratkaisuksi löytyi Havells Sylvanialta juuri markkinoille tullut valaisimiin integroitu Organic Response -valaistuksenohjausjärjestelmä, joka oli saatavissa alun perin suunniteltuihin valaisimiin.

– Uusi valaistuksenohjaustekniikka ei vaadi erikoisia kaapelointeja tai uutta keskusta, vaan valaisimet voidaan liittää olemassa oleviin tekniikoihin. Valaisimiin asennetaan infrapunavastaanotin ja -lähetin, jolloin valaisimet kommunikoivat keskenään. Organic Response on valittavissa 8 valaisinperheeseen, joka tarkoittaa kymmeniä eri valaisinvaihtoehtoja, kertoo aluemyyntipäällikkö Tom Björkell Havells Sylvanialta.


Valaisimiin asennetun anturin avulla valaisimet ohjataan esisäädettyyn valotasoon. Kuvat Tuomas Sauliala.

 

Kiinnostuitko?

Onko yrityksessäsi tarvetta valaisinsuunnittelun, -konsultoinnin ja -tuotelogistiikan tehokkaalle ulkoistamiselle? 
Ota yhteyttä myyntikonttoreihimme, niin suunnitellaan yrityksellesi sopiva kokonaisuus.

 

Kokemuksellista valoa Kuusijärven luontokohteeseen

Vantaan suosittu ulkoilualue kehittyy jatkuvasti Vantaan Kuusijärvi on kaupungin tärkein ja eniten käytetty ulkoilualue. Sen rakentaminen alkoi 1970-luvulla, jolloin sinne rakennettiin paikoitusalue ja ulkoilumaja sekä tehtiin rantaa kiertävät polut ja joitakin kuntoratoja. Kuusijärven ulkoilualue on kaupungin kärkihankkeita, ja sitä tullaan kehittämään myös tulevaisuudessa.

Franklin Oy:n älykäs kodinohjaus bWise löytyy kaikista As Oy Linnahovin asunnoista

Älykäs kodinohjaus on pian rakentamisessa jo perusvaatimus

Leca Finland Oy päivitti valvontajärjestelmänsä

Uudistustarpeet kartoitettiin SLO:n teknisen asiantuntijan johdolla Leca Finland Oy:n Kuusankosken kevytsoratehtaalla valmistetaan keraamista leca-soraa. Tuotetta voidaan käyttää monipuolisesti mm. harkkojen raaka-aineena, geokohteiden kevennyksissä, kattorakenteissa eristeenä, routaeristeenä perustuksissa, sekä kapillaarikatkona maanvaraisissa rakenteissa. Tehdas pyörii vuoroissa ja kerralla prosessista vastaa neljä työntekijää. Tuotantoa valvotaan kahdesta valvomosta ja lastausta kolmannesta valvomosta. Hyvälaatuinen kuva on häiriöttömän tuotannon kannalta tärkeää. Leca Finland Oy kameravalvontajärjestelmän päivitys tuli ajankohtaiseksi, sillä tekniikka oli ajan saatossa osittain vanhentunut ja varaosien hankinta lähes mahdotonta. Laajentaminenkin muuttui hankalaksi, koska komponentteja ei ollut enää tarjolla. SLO:n asiantuntijan avulla kartoitettiin kokonaistarve Leca Finland Oy:n sähkö- ja automaatioasentaja Mika Tötöllä on tekniset valmiudet tehdä muutokset itse, mutta hän tarvitsi tuekseen asiantuntijan tietämystä ja osaamista siitä, millä laitteilla muutostyö kannattaa tehdä. Apuun pyydettiin SLO:n tekninen asiantuntija, joka kartoitti tehtaan nykytilanteen. Parin tunnin tehdaskierroksen aikana hahmottui kokonaiskuva uudistustarpeesta. Yhteistyössä luotiin suunnitelma uudesta teknisestä toteutuksesta. Siinä kaikki vanhat toiminnot siirrettiin uuteen järjestelmään mahdollisimman pienin muutoksin ja lisättiin pari uutta kameraa. Nämä laitteet valittiin täydentämään suunnitelmaa Hybriditallentimet. Vanhat kamerat päätettiin säilyttää ja kokonaisuuteen lisättiin hybriditallentimia, vaikka tarvetta kuvien tallentamiseen ei ollut. Näin varmistettiin se, että tarvittaessa kamerat voidaan tulevaisuudessa vaihtaa uusiin IP- tai HD-TVI -kameroihin. Hybriditallentimet valittiin, koska niiden tekninen toteutus on yksinkertainen. Ethernet -muuntimet signaalien muuntamiseen. Valikoimaan tuli muuntimet valokuidulle, USB- ja HDMI-signaalille ja langaton WLAN-linkki. Asiakas hankki itse näytöt, joilla kasvatettiin kuvasuhdetta ja saatiin parempi kuvanlaatu kameroista. Kokonaisuuteen mukaan tulleet uudet IP-kamerat liitettiin suoraan LAN-verkkoon, jotta kamerakuvaa voi katsella mistä vain. Kytkimet muuntimien ja tallentimien liittämiseen. Tarvittavat laitteet löytyvät SLO:n lähiverkonlaitteiden valikoimasta. Temppuileva USB -kaapeli vaihtui parikaapelimuuntimeen Projekti eteni suunnitelmien mukaan. Ainoa ongelma tuli 12 metrin USB-jatkojohdon kanssa, joka ei toiminut tallentimen kanssa. Tämäkin ratkesi, kun oikkuileva jatkojohto vaihdettiin parikaapelimuuntimeen. Analogisilla kameroilla ja kuvanjakajilla toteutettuja valvomoita on vielä paljon jäljellä. Niiden nykyaikaistaminen tulee eteen viimeistään siinä vaiheessa, kun joku komponentti hajoaa. Parempi olisi tehdä muutos ennakoivasti. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä kartoitusta. SLO auttaa muutoksen suunnittelussa ja toteutuksessa.