Seppo Mustonen
Aluejohtaja,
SLO Oy
1.12.2021

Suomessa sähköautojen markkinaosuus on pysynyt verrattain pienenä, mutta nyt kysyntä on alkanut kasvaa vauhdilla.

Vuoden kolmannella neljänneksellä henkilöautojen ensirekisteröinneistä oli täyssähköautoja 10,4 % ja kasvua edelliseen vuoteen oli peräti 93,6 %. Lokakuussa täyssähköautoja rekisteröitiin ennätysmäärä eli 18,0 % (1193 kpl) ensirekisteröinneistä. Ladattavia hybridejä oli 20,0 % (1324 kpl).* On siis nähtävissä, että lähiaikoina täyssähköjen suosio ohittaa ladattavat hybridit.

Isoin hidaste henkilöautoliikenteen murrokselle lieneekin nyt autojen pitkät toimitusajat: uutta täyssähköautoa joutuu odottamaan jopa vuoden. Osasyy tähän on komponenttipula, mutta kysyntäkin on kasvanut nopeasti viime aikoina maailmanlaajuisesti.

Myös Autoalan tiedotuskeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan kiinnostus hankkia täyssähköauto on selvässä kasvussa. Täyssähköauton voisi hankkia lähiaikoina jopa 30 prosenttia vastaajista. Sähköauton hankintaa jarruttaa eniten epävarmuus toimintamatkasta ja latausmahdollisuuksien puute. Latausmahdollisuus kotona onkin kriittinen tekijä sähköauton hankinnalle. Onneksi lisääntynyt sähköauton lataus kotona onkin räjäyttänyt tarjonnan sinne.

Sähköauton hankkijan kannattaa panostaa latausinfraan. SLO:lta löytyy laaja valikoima sähköautojen latauslaitteita sekä osaamista, palvelua ja vaihtoehtoja. SLO:n sähköauton valintatyökalu on kätevä apuväline sähköauton latausaseman valintaan: sieltä löytyy vaihtoehtoja tällä hetkellä 461! Hakukoneella haet helposti ja nopeasti omakoti- ja mökkikohteisiin sopivat ratkaisut.

Siirry tästä hakukoneeseen »

 

*Lähde: www.traficom.fi

Operoitavat Ensto One -latausratkaisut taloyhtiöihin ja yhteislataukseen

Luotettavat sähköauton latausratkaisut infrastruktuureineen helpottavat elämää ja liiketoimintaa. Kotimaiset Ensto One -latausratkaisut tarjoavat lataamisen helppoutta, sillä äly on viety laitteista pilvipalveluihin. Kustannustehokkaiden kokonaisratkaisujen operointia hoitavat valtakunnalliset latausoperaattorit eParking ja Plugit.

Täyslaidallinen tehoja kotilataukseen

Tiedossa Super Electric Driving experience!

Ensto eFiller, moderni latauslaite kotiin!

Ensto eFiller tekee sähköauton latauksesta helppoa. Se on suunniteltu kotitalouksille ja sisältää vikavirtaa lukuun ottamatta kaiken tarvittavan. Asennettaessa on  huomioitava, että tarvitaan aina lisäksi B-luokan vikavirtasuoja. Ensto eFiller - turvallista kotilatausta Kompakti, seinäasenteinen latauslaite on varustettu kiinteällä kaapelilla. Kun lataat autoasi kotona, sinulla on harvemmin kiire, mutta tarvitset turvallisen ja toimivan latauslaitteen. Sähköauto on yön aikana ladattu täyteen, ja erillistä latausasemakäyntiä ei tarvita. Helppokäyttöinen Yksinkertainen kotilaturi on suunniteltu helppokäyttöiseksi ja luotettavaksi. Siinä on kiinteä kaapeli, jota on helppo käyttää ja säilyttää. Erillinen pistoolipidike voidaan sijoittaa juuri sinulle sopivaan paikkaan. Helppo asentaa Ensto eFiller on helppo asentaa ja käyttöönotto ei vaadi ihmeitä. Latausvirtaa voidaan rajoittaa vastaamaan kotisi tarpeita. Ensto eFiller takaa tehokkaan ja turvallisen kotilatauksen. Kestävä 100% metallirakenne (IP44) takaa pitkän käyttöiän säätä ja muita ulkoisia uhkia vastaan (IK10). Runko valualumiinia, etupaneeli ruostumatonta terästä Kiinteä latauskaapeli 4,5m 1-vaihe ja 3-vaihe versiot IP44 IK10 Käyttölämpötila -30…+50 °C Seinäasennus Mukana seinäpidike latauspistoolille Tarvitaan vikavirtasuoja B Kiinnostuitko? Kysy lisätietoja myyjältäsi [siteorigin_widget class="SiteOrigin_Widget_Image_Widget"][/siteorigin_widget][siteorigin_widget class="SiteOrigin_Widget_Image_Widget"][/siteorigin_widget]