Esteri-ulkomittauskeskus sai latausaseman
Moderniin arkkitehtuuriin sopiva Esteri-ulkomittauskeskus sisältää nyt myös sähköauton latausaseman.
Telilän Sähkötyö Oy ja Sonepar olivat mukana projektissa, missä Sastamalassa sijaitsevalle Levorannan Autoliikkeelle asennettiin lähes kaksikymmentä sähköautojen ABB Terra-latausasemaa. Ajoissa tilattu tuotteisto odotti joulun välipäivät Soneparin Välivarastoinnissa oikeaa asennusajankohtaa.
Sähköautot ovat tulleet jäädäkseen, sillä yhä useampi valitsee menovedettömän vaihtoehdon alleen. Siksi autoliikkeille on syntynyt tarve rakentaa omiin tarpeisiinsa latausinfraa. Levorannan Autoliikkeessä oltiin vuoden 2020 loppupuolella asian äärellä.
Alkuperäinen ajatus oli laittaa kymmenen asemaa, mutta suunnitelmaa laajennettiin niin, että lopulta autoliikkeen pihaan asennettiin yhteensä 18 kappaletta ABB:n Terra-latausasemia.
– Latausasemien määrän tuplaantuminen aiheutti pientä viivästystä projektin aloitukselle, kun piti tehdä keskusmuutoksia. Vaikka positiivinen haastehan tämä oli, pohtii Telilän Sähkötyön toimitusjohtaja Pekka Telilä tyytyväisenä.
Pekka Telilä käynnisti projektin kartoittamalla asiakkaan tarpeet. Kun tavoitteet olivat selvillä, Pekka selvitti Soneparin avainasiakasmyyjä Kari Kukkolan kanssa parhaimmat vaihtoehdot, jotka esiteltiin asiakkaalle. Kun toiveet ja tavoitteet olivat jalostuneet lopulliseen muotoonsa, oli aika käynnistää projekti.
Pelkällä hinnalla tai laitteen teknisillä ominaisuuksilla ei tässä tapauksessa päätöksiä tehty. Latausaseman valintaan vaikutti muun muassa
Tuotteiden tilaus- ja toimitussyklit osuivat joululle, joten latausasemaprojektissa hyödynnettiin Välivarastointia.
Välivarastointi on kätevä tapa täsmäyttää toimitus- ja asennusaikatauluja monella työmaalla. Palvelua voi hyödyntää projekteissa kahdella tapaa: Joko hankkimalla tavaroita puskuriin tai käyttämällä kauttakulkuvarastoa säilytystilana esimerkiksi työmaan viivästyessä.
Välivarastointi antoi Levorannan projektissakin sopivaa joustoa. Tuotteet pystyttiin tilaamaan ajoissa odottamaan asennusta, mutta kalliita tavaroita ei kuitenkaan tarvinnut ottaa työmaalle seisomaan joulun pyhiksi.
Kun asennusten aika tuli, latausasemat siirtyivät Levorannan autoliikkeeseen vakiotoimituksen kyydissä. Telilän Sähkötyö on käyttänyt Soneparin kuljetuspalveluita kattavasti, vaikka jo seuraavaksi päiväksi perille saapuva vakiotoimitus on niistä ehdottomasti yleisin.
Projektien vaihtelevien tarpeiden ja yllättävien tilanteiden takia on kuitenkin hyvä, että toimitustapoja on tarjolla useampia. Soneparilla on muun muassa kapean aikaikkunan toimituksiin sopiva Täsmätoimitus » ja suurien työmaiden sisäisen logistiikan tarpeisiin suunniteltu Tilauslajittelu » .
Välivarastointi toi Levorannan projektiin sopivaa joustoa. Tuotteet pystyttiin tilaamaan ajoissa odottamaan asennusta, mutta kalliita tavaroita ei tarvinnut seisottaa työmaalla.
Luottamuksellinen ja vuosia rakennettu asiakassuhde sitoutuneen omamyyjän kanssa tuo jokapäiväiseen arkirutiiniin ison helpotuksen.
– Pidän Soneparin suurena vahvuutena sitoutunutta ja aktiivista myyntihenkilöstöä. Hyvänä esimerkkinä on oma myyjämme Kari Kukkola, joka on hyvin palvelualtis myyjä. Hän haluaa löytää asiakkaalleen aina parhaan mahdollisen ratkaisun. Kun soitan Karille, niin voin luottaa siihen, että asiat hoituvat. Siksi hänen numeronsa tulee valittua sieltä puhelimesta ensimmäisenä. Tässäkin projektissa Kari oli valmis selvittämään yksityiskohtia perinpohjaisesti, kuvailee Pekka yhteistyötä Soneparin omamyyjän kanssa.
Sama sitoutuneisuus näkyy Karin mukaan myös toiseen suuntaan. – Olen saanut palvella Telilän Sähkötyötä jo vuosikymmenien ajan. Tutut yhteyshenkilöt on pysyneet talossa ja voin sanoa, että heidän kanssaan asioidessa huumori kukkii. Telilän slogan ”hyvän tuulen sähkötalo” tarttuu kyllä minuunkin, kuvailee Kari yhteistyötä pitkäaikaisen asiakkaansa kanssa.
Kaiken kaikkiaan Pekka kuvailee projektia onnistuneeksi. -Kaikki on sujunut luontevasti jatkohankintojenkin osalta, toteaa Pekka. Hyvä kokemus on oivallinen pohja Soneparin ja Telilän Sähkötyön seuraavalle yhteiselle hankkeelle.
Kari Kukkola, avainasiakasmyyjä, Sonepar Oy |
Pekka Telilä, toimitusjohtaja, Telilän Sähkötyö Oy |
Jarmo Hakala, yritysmyyntipäällikkö, Levorannan Autoliike Oy |
Telilän Sähkötyö Oy
Levorannan Autoliike
Soneparin sähköiset kanavat ovat Telilän Sähkötyöllä käytössä ihan perinteisessäkin muodossa, eli tilauskanavina jokapäiväisessä työssä. – On se sitten asentaja työmaalla tai minä itse toimistolla niin Appista ja verkkokaupasta on iso apu. Työmailla asentajat pystyvät tilaamaan tuotteita itse tarpeen mukaan. Tai jos tilaaminen on siinä hankalaa, niin asentajat jakavat valmiiksi katsomansa verkkokaupan ostoslistan ja tilaus laitetaan sisään toimiston kautta, kertaa Pekka.
Vaikka verkkokauppa ja APP ovat ensisijaisesti tilauskanava, pystyy niitä hyödyntämään monipuolisesti myös tietolähteenä. Näin toimii muun muassa Telilän Sähkötyön toimitusjohtaja Pekka Telilä, joka luotsaa 65-vuotiasta yritystä varmalla otteellaan. – Käytän verkkokauppaa ostamisen lisäksi paljon myös tiedonhakuun, toteaa Pekka.
✨ Hankintatuotteiden välivarastointi
Teksti ja kuvat: Marja Apunen-Mäkelä / Sonepar Oy
Moderniin arkkitehtuuriin sopiva Esteri-ulkomittauskeskus sisältää nyt myös sähköauton latausaseman.
Ratio Solid on erittäin älykäs sähköauton latausasema kotitalouksiin.
UTU-X on erinomainen vaihtoehto taloyhtiöiden ja julkisten parkkipaikkojen autojen lataus- ja lämmitysratkaisuksi.