SLO:n sähkönjakelun hankinnassa on tapahtunut hieman muutoksia. Tässä esittelemme tiimin tämänhetkisen miehityksen ja heidän vastuualueensa. Näin tiedätte kääntyä oikean asiantuntijan puoleen.

Esapekka Turunen – hankintapäällikkö

SLO-uraa Esapekalla on takana noin kahdeksan vuotta. Tammikuussa 2021 hän aloitti uudessa roolissa hankintapäällikkönä vastuullaan sähkönjakelun ja uusiutuvan energian tuotteiden hankinta. Esapekka suunnittelee oman tuotealueensa markkinointia yhdessä markkinointipäällikön kanssa.

 

Jarmo Lindberg – tuotekehityspäällikkö      

Jarmolla on vuosikymmenien kokemus sähkönjakelusta. Hän aloitti tuotteiston parissa työskentelyn vuonna 1984 Nokian Kaapelilla, josta hän siirtyi Tuottajain Koneeseen vuonna 1990. SLO:lle Jarmo päätyi Tuottajain Koneen sulautuessa SLO:n vuonna 1997.

Jarmo on työuransa aikana muun muassa kehittänyt monia tuotepaketteja ja -kokonaisuuksia sekä kaapelivarustehakukoneen sähkönjakelun tarpeisiin. Hänellä on syvä toimialan tuntemus, joka näkyy asiakkaan tarpeiden tunnistamisena ja ymmärtämisenä.

 

Jussi Vuorela – tuotepäällikkö

Jussi Vuorela aloitti tuotepäällikkönä lokakuussa 2020. Hän vastaa mm.

  • Muuntajista.
  • Sähkönjakelukojeista.

Jussilla on kokemusta yli kymmeneltä vuodelta logistiikka-alalta, mm. kansainvälisistä merirahtihuolintatehtävistä sekä sisälogistiikan suunnittelusta ja kehittämisestä. Vuonna 2019 Jussi innostui kouluttautumaan uudelle alalle ja näin lähti opintovapaapolulle opiskelemaan sähkövoimatekniikkaa Metropolian ammattikorkeakoulussa.

 

Teuvo Viljamaa – tuotepäällikkö

Tuotepäällikkönä Teuvo aloitti SLO:lla huhtikuussa 2021.  Teuvon vastuulla on

  • datatuotteet,
  • valokuituverkon tarvikkeet ja
  • valokaapelit

 

Antti Vau – tuotepäällikkö

Tiimi vahvistui kesäkuussa 2021 uudella tuotepäälliköllä, kun Antti Vau aloitti työnsä SLO:lla. Hänen vastuualueinaan ovat

  • ilmajohtovarusteet,
  • kaapelinsuojaus ja kaapelivarusteet sekä
  • jakokaapit.

Antilla on 17 vuoden kokemus sähkönjakelusta ja verkostoinfran eri osa-alueilta, asentamisesta, suunnittelusta ja myynnistä aina liiketoiminnan kehitykseen. Antti on ollut mukana monissa verkonrakennushankkeissa ympäri suomea. Verkostomateriaalit ja niiden käytännön sovellukset ja asennustavat ovat tulleet hyvin tutuksi vuosien saatossa. Lisäksi hänellä on S1 sähkötöidenjohtajan pätevyys ja näkemystä, miten tuotteita käytetään turvallisesti.

 

Jarmo Harttunen – markkinointipäällikkö

Hankintatiimin lisäksi sähköverkkojen parissa toimii asiantuntijana markkinointipäällikkö Jarmo Harttunen. Hän on pitkän linjan ammattilainen, joka on työskennellyt sähkönjakelussa ja verkkoyhtiöillä vuosikymmeniä. Jarmon syvä tuotetuntemus ja toimialan ymmärrys näkyvät hänen kyvyssään jakaa tietoa ajankohtaisista ilmiöistä myynnin ja markkinoinnin keinoin.

Jarmo on ollut mukana monissa tuotekehitysprojekteissa, joissa palveluita tai tuotteita on kehitetty verkonrakennuksen tarpeisiin. Tässä pari erinomaista esimerkkiä:

 

Hyvä maadoitus on sähköturvallisuuden perusta

Kunnollinen maadoitus on sähköturvallisuuden perustekijä kotitalouksien ja teollisuuden sähköistyksessä.

Metalliset NAF-yleisjatkokset kuitukaapelien jatkamiseen

NAF-yleisjatkosperheeseen kuuluu neljä jatkoa, joiden kapasiteetit ovat 48, 96, 192 ja 480 kuitua. Jatkot ovat suunniteltu ja valmistettu Suomessa happoteräksestä.

Nordicab-kaapelijakokaapit

Turvallista ja luotettavaa sähkönjakelua