Laadukkaat ja kestävät tarvikkeet aurinkovoimaloiden rakentamiseen
Soneparin tuotepäällikkö suosittelee LONGin paneeleita sekä Forniuksen tai Kacon inverttereitä
Rovaniemeläinen yritys Polarlehdet kyllästyi sähkön siirtomaksujen jatkuviin korotuksiin ja halusi tuottaa käyttämänsä sähkön itse. Urakoitsijaksi valikoitui Rovaniemeläinen Sähkötapio Oy, joka tekee sähköasennuksia koko Pohjois-Suomen alueella.
Sähkötapion toimitusjohtaja Hannu Tapio on erittäin kiinnostunut aurinkoenergiasta, ja hänellä onkin aurinkokennot niin kotona kuin toimistossa.
Tapio näkeekin, että oikein mitoitettu ja toteutettu aurinkosähkövoimala on kannattava investointi. – Voimala kannattaa mitoittaa oman sähköntarpeen mukaan. Se tarkoittaa sitä, että mahdollisimman suuri tuotetun sähkön osuus kulutetaan kiinteistössä, ja verkkoon päin menee mahdollisimman vähän sähköä.
Aurinkosähkövoimalan käyttöikä on kymmeniä vuosia. Mikäli takaisinmaksuaika ei ole ollut primäärinen valintaperuste, olemme asentaneet kattopinnan salliessa yleensä 10 kWp järjestelmän. Tällöin saadaan merkittävää tuottoa myös pilvisinä päivinä ja päästään hyödyntämään lähitulevaisuudessa markkinoille tulevia varausjärjestelmiä, Tapio kertoo.
Asennus onnistuu jyrkällekin pinnalle
Hannu Tapion kokemuksen mukaan aurinkopaneelit asennetaan yleisimmin katolle, koska se on helpoiten ja taloudellisimmin hyödynnettävää pinta-alaa. Myös paneelien maa-asennuksia ja seinäasennuksia käytetään kohteesta riippuen, mutta silloin on tärkeää varmistaa, että koko paneelistoon paistaa aurinko esteettömästi, ilman varjoja. – Polarlehtien asennus jyrkälle tiilikatolle oli vaikeahko, jolloin asennusaika 10 kWp:n järjestelmälle oli noin 70 tuntia. Hyötypuolelle kannattaa laittaa myös se, että paneelit suojaavat kattoa.
Paneelien asennuksessa kannattaa huomioida niin ilmansuunta kuin kaltevuuskin. – Suurin tuotanto saadaan, kun paneelit suunnataan etelään, mutta kaikki ilmansuunnat etelästä itään tai länteen ovat myös toimivia. Asennuskulma määräytyy maantieteellisen sijainnin mukaan, paras kallistuskulma Suomessa on 40 astetta. Ero käytettäessä 15-40 asteen kallistuksia on kuitenkin varsin pieni, eli paneelit tuottavat sähköä hyvin pienemmässäkin kulmassa, Tapio tietää.
Hannu Tapio näkee, ettei energian varastointi akkuihin tällä hetkellä kannata. – Verkkoon kytkettäville järjestelmille ei ole markkinoilla tällä hetkellä tarjolla teknisesti tai taloudellisesti järkevää sähköistä varaustekniikkaa, hän sanoo.
Aurinkopaneelit tekivät sähkön ostajasta sen myyjän
Rovaniemeläinen Polarlehdet Oy toimii mm. Matka24 -matkailumedian julkaisijana. Yrityksen toimitusjohtaja Jorma Aula näkee, että aurinkosähköjärjestelmässä on useita hyviä puolia: se tuottaa uusiutuvaa energiaa omavaraisesti, ja rahan säästämisen lisäksi se säästää myös ympäristöä, sillä järjestelmän tuottamasta puhtaasta sähköstä ei synny CO2-päästöjä.
Aurinkosähköllä myönteinen imagovaikutus
– Olemme asuneet ekotalossa vuodesta 1980, jolloin rakensimme Rovaniemen ensimmäisen maalämpötalon. Myös nykyisessä talossa on vuodesta 1990 ollut maalämpö ja lämmön talteenottojärjestelmät. Tiloissamme on toiminut vuodesta 1980 lehtien toimitus ja nyttemmin luksusmatkailijoille tarkoitettu Katajaranta Apartment, jossa lomailee ihmisiä eri puolilta maailmaa.
Aurinkosähköjärjestelmän hankkiminen on osa toiminnan imagoa, mutta ennen kaikkea pyrkimys säästää energiakustannuksissa ja sähköyhtiöiden sikamaisessa rahastuksessa eli siirtomaksuissa, Aula miettii.
Hyötyä jo muutamassa kuukaudessa
Polarlehtien aurinkosähköjärjestelmä on toiminut lokakuusta 2016 alkaen, joten käyttökokemuksia ei ole kertynyt vielä kovin paljoa. Aulan mukaan positiivinen yllätys oli se, että tuotanto Napapiirillä alkoi nyt jo helmikuussa. – Maaliskuussa aurinkoisena päivänä tulee taivaalta 40-50 kWh, kun yli 400 neliön huoneistojen päivittäinen sähkönkulutus on noin 90 kWh. Keväisenä pakkaspäivänä järjestelmä tuottaa siis karkeasti puolet kiinteistön tarvitsemasta sähköstä. Osaltaan tulosta huonontaa se, että osa paneeleista on ollut vielä lumen alla ja lisäksi kaksi puuta varjostaa kattoa, Aula tuumii.
Käyttökohteita ympäri vuoden
Tähän saakka aurinkosähköstä on puhuttu lähempänä päiväntasaajaa olevissa kohteissa. Aulan kokemuksen mukaan aurinkosähköjärjestelmä on kannattava investointi myös Napapiirin korkeudella. – Se on järkevä asia, jos myös kesällä on sähkönkäyttökohteita, kuten jäähdytystarvetta tai sähköauton lataamista. Pörssisähkön alhaisen hinnan vuoksi ylijäämäsähkön myynti kantaverkkoon ei ole kovin kannattavaa.
-Parhaita kelejä aurinkosähkön tuottamiseen ovat kirkkaat talvipäivät, koska paneelin hyötysuhde on kylmässä parempi ja keväällä auringon tehoa lisännee myös kirkas valkoinen lumivaippa, Aula on huomannut.
Katso Polarlehtien sähköntuotantoa netissä
Jorma Aulan laskelmien mukaan hänen kiinteistönsä kokonaisvuosikulutus on noin 36 000 kWh, josta auringosta tulisi keskimäärin 8 000-10 000 kWh. Ylijäämäsähkön he myyvät sähköä toimittavalle yhtiölle.
Napapiirillä sijaitsevan Polarlehtien kiinteistön sähköntuotantoa voi seurata reaaliajassa osoitteessa www.matka24.com.
Aurinkosähköjärjestelmien myyminen sekä asentaminen on uusi ja nopeasti kasvava liiketoiminta-alue sähköurakoitsijoille. Uusia aurinkovoimaloita on syntymässä nyt runsaasti eripuolille Suomea. Koko toimiala onkin vahvassa nosteessa ja aurinkosähkö kulkee uusiutuvien energianmuotojen kirkkaimmassa kärjessä. Pohjoisesta sijainnista huolimatta Suomi soveltuu aurinkosähkön tuotantoon hyvin, kiitos pitkien kesäpäivien. Suomessa auringon säteily on yhtä voimakasta kuin Saksassa, jossa jo yli 5 % sähkötuotannosta katetaan aurinkosähköllä.
Aurinkosähköjärjestelmä kestää ja tuottaa sähköä vuosikymmeniä. Laadukas, varmatoiminen ja pitkäikäinen aurinkopaneeli-investointi ei vaadi huoltoa eikä siinä ole kuluvia osia. SLO:n valikoimassa olevan Green Energy Finlandin aurinkovoimala kestää aikaa ja ilmaston rasituksia, koska se käyttää parhaiden yhteistyökumppaneiden komponentteja, kuten mm. ABB:n inverttereitä.
Vinkit: Hannu Tapio, Sähkötapio Oy
![]() |
![]() |
![]() |
Jorma Aula
|
Hannu Tapio
|
Seppo Mustonen
|
Kuvat: Polarlehdet Oy
Soneparin tuotepäällikkö suosittelee LONGin paneeleita sekä Forniuksen tai Kacon inverttereitä
Kaikilla Fronius-inverttereillä on tehtaalta vakiona kahden vuoden Fronius Warranty Plus -takuu, mikä kattaa materiaali-, työ- ja kuljetuskustannukset huollon yhteydessä. Mutta voit saada enemmän: Jos rekisteröit Fronius-invertterisi Fronius Solar.webissä, olet oikeutettu 3 vuoden pidennykseen Fronius Warranty Plus -takuuseen. Tämän jälkeen sinulla on automaattisesti 5 vuoden Fronius-lisätakuu, joka kattaa kaikki materiaalikustannukset, jos sitä käytetään. Yhteensä siis 10 vuoden takuu yhdellä rekisteröinnillä Fronius Warranty Extensionin kattava turvapaketti koskee kaikkia uusia, 1. syyskuuta 2023 jälkeen asennettuja ja Solar.web -järjestelmään rekisteröityjä enintään 12,5 kW:n Fronius-inverttereitä. Kaikki tiedot Froniuksen takuukampanjasta *Takuuehdot ja takuusisältö voivat vaihdella maittain ja alueittain. Tuotteen rekisteröinti ei ole mahdollista Fronius-lisävarusteille. Takuun käyttöä koskevat lisävaatimukset ja takuun rajoitukset löytyvät oman maasi takuuehdoista: https://www.fronius.com/en/solar-energy/installers-partners/service-support/warranty-conditions. Teksti ja kuvat: Fronius
Aurinkosähköjärjestelmien käyttöönottotesteillä osoitetaan järjestelmien turvallisuusmääritysten mukainen toiminta ja suorituskyky.