Infratiera rakentaa Suomeen uusiutuvan energian verkostoa
Tuulivoimapuisto on näyttävä ja tuottava mutta kuitenkin päästötön
Kiiltävä täyssähköinen Mercedes Benz saa sähköä akkuihinsa tyylikkään huomaamattomasta latausasemasta. Lue tyytyväisen kotilatausaseman omistajan käyttökokemuksista ja siitä, kuinka juuri Charge Amps Halo-latausasemaan päädyttiin.
Nurmijärven Sähkön verkkojohtaja Osmo Karvonen asensi Nurmijärvellä sijaitsevan omakotitalonsa pihaan kotilatausaseman siinä vaiheessa, kun talouteen hankittiin täyssähköauto. Siirtyminen täyssähköautoon oli luonteva valinta, sillä Osmon työpaikalla on erinomaiset sähköauton latausmahdollisuudet. Tämä siksi, että verkkoyhtiöllä on ollut jo pitkään hybridejä ja sähköautoja yrityksen työkäytössä.
Ennen päätöksentekoa Osmo kysyi neuvoa Soneparin tuotepäällikkö Jyrki Penttiseltä, joka esitteli omakotitaloon sopivia vaihtoehtoja eri toimittajilta.
Osmo päätyi vertailun lopputuloksena hinnaltaan erittäin kilpailukykyiseen Charge Ampsin Haloon. Vaihtoehdoissa olisi ollut isompiakin latausasemia, mutta valituksi tuli kuitenkin 11 kW, koska se on Osmon sähköauton maksimilataus vaihtovirralla. – On turhaa ylimitoittaa latausta, muistuttaa Osmo.
Tärkein valintaan vaikuttanut tekijä oli dynaaminen kuormanhallinta, sillä se huomioi kiinteistön kokonaissähkönkäytön ja laite ohjaa autolle aina maksimin latausvirran, mitä jää kiinteistön pääsulakkeen ja muun käytön välisestä erotuksesta.
Dynaaminen kuormanhallinta huolehtii siitä, että kiinteistön kokonaiskuorma ei ylitä pääsulakkeen suuruutta, joten esimerkiksi lämminvesivaraajan, pesukoneen, saunan ja kiinteistön sähkölämmityksen yhtäaikainen käyttö eivät pääse kasvattamaan kokonaiskuormaa sulakkeelle liian suureksi. Latauskuormaa voi ohjata myös kellon mukaan.
Vertailussa latausasemissa arvostettiin dynaamisen kuormanhallinnan lisäksi
Charge Ampsilta on tulossa pörssisähköhintoihin perustuva latauksen ohjaus. – Odotan malttamattomana pörssisähköohjausta, jolloin saan optimoitua latauskustannukset määrätylle tasolle, mainitsee Osmo. Myös vanhemmat latausasemat päivittyvät aina uusimpaan versioon verkon yli.
Muotoilultaan tyylikkäässä latausasemassa on vakiovarusteena riittävän pitkä kiinteä latauskaapeli (7,5 m), jolloin isonkin auton voi parkkeerata keula tai perä edellä ja 16 ampeerin schuko-pistorasia laitteen alareunassa. Sitä voi hyödyntää esimerkiksi auton esilämmityksessä ja imuroinnissa sekä sähköpyörän latauksessa ja voi siihen liittää vaikkapa kyläilevän ystävän autonkin latautumaan.
Charge Amps Halo on myös pienikokoinen, jolloin se on helppo sijoittaa myös ahtaisiin paikkoihin, mikä antaa valinnanvapautta asennuspaikalle vanhemmissa kohteissa.
Koska Halossa on DC-suoja integroitu asemaan, vikavirtasuojaksi käy edullisempi A-luokan suoja.
– Latauspiuhan saa kierrettyä talteen laitteen ympärille, eikä se jää maahan lojumaan. Lisäksi latausaseman toimintaa voi seurata helppokäyttöisellä sovelluksella, kiittelee Osmo Halon arkielämää keventäviä ominaisuuksia.
![]() |
![]() |
![]() |
Kuva 4: Charge Amps -sovellus on helppolukuinen.
Loppukäyttäjälle kauniisti muotoiltu tuote on oikea silmäkarkki, tarkkaan mietityt yksityiskohdat helpottavat arkikäyttöä ja käyttömukava sovellus tarjoaa hyödyllistä tietoa.
Ja erinomainen tuote on myös asentajalle. Charge Ampsilta saa nimittäin loistavat tekniset ohjeistukset, asentajakoulutuskurssit ja teknistä tukea. Kaikki tarvittavat dokumentit löytyvät myös suomeksi.
Asennustyön toteutti valtuutettu sähköurakoitsija vuoden 2023 toukokuun lopulla. – Olen ollut valintaan ja asennustyöhön erittäin tyytyväinen, toteaa Osmo.
Laitteet liitetään kodin laajakaistaverkkoon (wifi), jotta latausasemasta saadaan lataustietoa sovellukselle.
Asennuksen jälkeen käyttäjä voi tehdä säädöt ja saa tarvitsemansa raportit palveluntarjoajan sovelluksesta. Pilvipalvelusta pystyy tulostamaan muun muassa kulutusraportit ilmoitettuihin sähköpostiosoitteisiin, mikä helpottaa täysautoedun hallinnointia myös sähköautojen osalta. Charge Ampsin sovellus toimii sekä Androidilla että IOSilla.
– Onhan se mukavaa, kun pystyy omalla pihalla lataamaan autonsa ympäristöystävällisesti, toteaa Osmo lopuksi.
Tutustu Charge Amps -tuotteistoon Soneparin verkkokaupassa »
💎 Sonepar palvelee monipuolisesti projektituotteiston hankinnoissa
💎 Jokelassa valmistuu artesaaniolutta aurinkoenergialla
Teksti ja kuvat: Marja Apunen-Mäkelä / Sonepar Suomi Oy
Tuulivoimapuisto on näyttävä ja tuottava mutta kuitenkin päästötön
Äänekoskelle toteutettavan maailman ensimmäisen uuden sukupolven biotuotetehtaan asennusprojekti on ollut poikkeuksellisen laajamittainen hanke, jonka materiaalitoimituksissa SLO oli mukana.
SLO:n logistiikkakeskuksen laajennusosan varastohallin valaistusta ohjataan DALI:lla ja tunnistimilla