Seppo Mustonen
Pohjois-Suomen aluejohtaja,
Sonepar Suomi Oy
12.7.2023

Sonepar investoi rajusti logistiikkaan: tavoitteenamme on rakentaa alan paras ja luotettavin toimitusketju.

Maailmanlaajuisesti Sonepar investoi yli kaksi miljardia euroa toimitusketjunsa modernisointiin, eli uusiin logistiikkakeskuksiin, jakeluun, kuljetusverkkoihin, huipputeknologiaan, automaatioon sekä robotiikkaan. Tämän lisäksi investoimme miljardi euroa uuteen, omaan maailmanlaajuiseen digitaaliseen alustaamme, jonka päällä toimii mm. uusi verkkokauppamme Sonepar Shop.

Vuoteen 2025 mennessä Soneparilla on käytössä 200 varastoa ja 28 uutta tai parannettua automatisoitua logistiikkakeskusta. Asiakas Suomessakin hyötyy näistä investoinneista, koska pystymme hankkimaan tavaraa näistä varastoista nopeasti, edullisesti ja varmasti. Esimerkiksi aurinkopaneelimme tulevat jatkossa Euroopan varastoista.  

Suomessa olemme tehneet viime vuosien aikana useita merkittäviä kehityshankkeita. Olemme mm. uusineet varastonohjausjärjestelmän, investoineet Vantaan logistiikkakeskuksen laajennus- ja automaatiohankkeeseen sekä ottaneet käyttöön uuden toiminnanohjausjärjestelmän. Sonepar-yhtiöiden välisessä vertailussa onkin Suomi logistiikan kärkimaa.

Tiedämme, että tuotteiden toimitusvarmuus on asiakkaidemme mielestä tärkein asia ja siksi se on meille palvelumme ykkösmittari. Pystymme lupaamaan asiakkaillemme monikanavaisesti suurimman valikoiman tuotteita, nopeimman ja varmimman toimituksen sekä edullisen hinnan.  

Niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti olemme sitoutuneet osaltamme Pariisin ilmastosopimukseen ja vähentämään hiilijalanjälkeämme 50 % vuoteen 2030 mennessä. Olemme myös sitoutuneet yhteiseen ilmastotavoitteeseen maapallon lämpötilan nousun pitämiseksi alle 1,5 °C:ssa. Nämä vastuulliset tavoitteet velvoittavat kaikkia Sonepar-yrityksiä muokkaamaan aktiivisesti toimintaansa vihreämpään suuntaan, kuten vähentämään CO2-päästöjä sekä jätteiden määrää. 

Haluamme olla jokaiselle asiakkaalle paras, laadukkain ja luotettavin kumppani. Kun tilaat meiltä, saat toimituksen oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan ja oikein kerättynä. Tilauksen voit tehdä helposti milloin, missä ja miten haluat.

Lue lisää:

Sonepar on virallisesti sitoutunut Pariisin ilmastosopimukseen ja CO2-päästöjen vähentämiseen

Virta- ja jännitevalvontareleet sähköverkon tilan seurantaan

Hagerin jännitteen ja virran valvontaan tarkoitettujen releiden valikoima on uudistunut. Aiemmat 2 moduulia leveät relemallit ovat korvautuneet monikäyttöisillä 1 moduulia leveillä tuotteilla. Jännitereleistä suurin osa malleista soveltuu sekä 1- että 3-vaiheverkkojen valvontaan ja korvaavat siten useamman tuotteen vanhan sarjan tuotteista, tuoden tehokkuutta materiaalihallintaan. Lisäksi kahdelle jännitereleelle on rinnakkaisversiot kahdennetuilla koskettimilla 2 moduulia leveänä toimintakriittisiin asennuksiin. Täysin uutena valikoimaan on lisätty alijännitereleet, joita voit käyttää ilmanvaihdon käytön seurantaa. [su_table responsive="yes" fixed="yes"] Snro Tyyppi Tuote 27 073 45 EUC100 Valvontarele virta 1v 0.5-10A ali/yli/ikk. 27 073 46 EUU100 Valvontarele jännite alij. 1/3L+N 1vk 1M 27 073 47 EUU200 Valvontarele jännite alij. 1/3L+N 2vk 2M 27 073 48 EUD100 Valvontarele jännite yli/ali+vaihej. 1/3v 1M 27 073 49 EUM100 Valvontarele jännite alij./ikk/vaihej 1vk 1M 27 073 50 EUM200 Valvontarele jännite alij./ikk/vaihej 2vk 2M 27 073 51 EUP100 Valvontarele jännite epäsym. 5-25% 1vk 1M   [/su_table]

Berker S.1 soveltuu myös kosteisiin tiloihin

Ääriviivoiltaan suorakulmainen ja etupinnastaan hienostuneesti pyöristetty Berker S.1 -kalustesarja on muotoilultaan, toiminnoiltaan ja asennettavuudeltaan ensiluokkainen. Sarja soveltuu käytettäväksi laajasti asunto- ja liikerakentamisen projekteissa.

ABB rasiatuki AS101 betonielementeille

Markkinoiden tehokkain ja nopein ratkaisu sähköasennusrasioiden kiinnittämiseen