Jarmo Harttunen
markkinointipäällikkö, sähkönjakelu,
SLO Oy
26.7.2019

Kaapelointia on melkein jokaisella verkonrakennuksen työmaalla. Suunnittelu on "peruskauraa" ja kaapeloinnin katsotaan soveltuvan joka paikkaan. Asennustyössä tulee kuitenkin toisinaan yllätyksiä vastaan ja suunnitelmaa joudutaan muuttamaan lennosta. Suunnitelmien vaihtuessa on vaarana, että käytännön työ toteutetaan väärin menetelmin.

 

Pintamaan alla lymyilevä kivikko muuttaa kaivuusuunnitelmia

Helpolta näyttävä kaivuu voi muuttua haasteelliseksi, kun pintamaata on poistettu 10cm. Mullan alta voikin löytyä kallio tai kivikko, joista kumpikaan ei ole kaapelin sijoittamisen kannalta optimivaihtoehto. Kuinka siis työmaa saadaan etenemään siten, että kaapelin sijoitussyvyys tai suojaus täyttävät nykymääräykset? Ratkaisu voi olla suojaputki, mutta "vetelän kaapelin" työntäminen tai vetäminen putkeen huonoilla menetelmillä ja tarvikkeilla aiheuttaa lähinnä verenpaineen nousua ja vioittunutta kaapelia.

 

SLO:lta tietoa ajantasaisista menetelmistä

SLO seuraa toimittajiensa kanssa kaapelinsuojaukseen liittyvää tuotteistoa. Toimittajamme ovat putkien ja kaapelisuojauksen standardointivaatimuksista ajan tasalla. Näin saamme tietoomme viimeisimmän tiedon, jonka voimme jakaa asiakkaidemme hyödyksi.

 

Maakohtaiset turvallisuusvaatimukset tuotevalinnoissa

Työturvallisuus on määritelty laitteiden valmistajille pakolliseksi. Valitsemalla ja käyttämällä Suomen työturvallisuusstandardin mukaisia laitteita SLO:n valikoimasta tiedät, että voit suorittaa työn turvallisesti. Työvälineillä voit asentaa kaapelit putkeen vahingoittamatta niitä.

 

SLO:n tuotevalikoimassa on huomioitu verkonrakentajien erityistarpeet

Valitsemalla kokonaisuuden SLO valikoimasta saat toteutettua kaapeloinnin turvallisesti ja verkkoyhtiön toiveiden mukaan. Oikein asennettu kaapeli kestää hyvin sille asetetun pitoajan, kun kokonaisuutta täydentää kohteen mukaisilla kaapelivarusteilla.

Unohdetaan epäsopivilla työkaluilla äheltäminen ja huonosti etenevän työn kiroaminen. Valitaan ennemmin oikeat tarvikkeet ja työtavat niin notkea kaapelikin soljahtaa suojaputkeen tuosta vain ja verenpaineet pysyvät suositustasolla.

20 kV JT- kytkentäsarjat helpottavat työtäsi

Jännitetyön edut ovat verkonomistajille huomattavat.

TE Kaapelikiinnikkeiden käyttö on entistä helpompaa uuden valintatyökalun avulla

Nyt voit mitoittaa kaapeliasennusten kiinnityksen vaatimusten mukaan helpommin kuin koskaan, sillä TE Connectivity on julkaissut vuonna 2022 markkinoille tulleille uusimpien standardien mukaan valmistetuille kaapelikiinnikkeille valinta- ja mitoitustyökalun.

Kaapelinsuojauksen standardit muuttuivat syksyllä 2017

Kaapelinsuojausstandardi (SFS 6000-814 Pienjännitesähköasennukset) on muuttunut eurooppalaisen käytännön mukaiseksi