Hyvä valaistus lisää työturvallisuutta!

Työpaikalla pitää olla pimeänä vuodenaikana riittävät valaistusolosuhteet ja työtekijän pitää käyttää asianmukaista näkyvää varoitusvaatetusta, jotta vältytään isoilta ja pieniltä työtapaturmilta.

Sähkölinjoilla työskennellessä valaistusolosuhteiden parantamiseen on pari keinoa: Voit käyttää kypärävalaisinta tai käsivalaisinta.

Käsivalaisin on kätevä, kun kuljetaan työmaalle tai tarkastetaan sähkölinjaa, mutta työn tekeminen sen kanssa on hankalaa. Niinpä ainoa toimiva ratkaisu on kypärävalaisin. Tehonlähteenä näissä voi käyttää paristoja, valaisimen ladattavaa akkua tai ulkopuolista kaapeliliitäntäistä akkua. Näissä tehonlähteissä on kuitenkin joitain rajoitteita.

Paristovalaisimet toimivat hyvin sisätöissä

Suurin miinus paristokäyttöiselle valaisimelle tulee valokeilasta, joka on kapea ja ulkona pitäisi nähdä laajemmalle alueelle. Toinen rajoittava tekijä on paristojen kesto, joiden teho riittää lähinnä maastossa liikkumiseen. Lisäksi pakkasessa paristojen toimintaika voi helposti johtaa täydelliseen pimeyteen jo lyhyidenkin työsuoritteiden aikana.

Ladattavalla akulla varustetut kypärävalaisimet antavat hyvän valon ulkotiloissa

Akulla varustetut valaisimet antavat myös ulkona jo kattavan valokeilan. Kontrasti on selkeä ja helpottaa maastossa liikkumista ja työn tekemistä. Valaisimen akun koko on kuitenkin rajattu painon takia, joten kylmässä pakkasessa sen teho hiipuu akun sijaitessa joko valaisimessa tai kypärän takana kiinnityshihnassa olevassa kotelossa. Samoin paino rasittaa kypärän kanssa käyttäjän hartioita ja niskoja.

 

Valitsen omaan kypärääni ulkopuolisella akulla varustetut Wilma R -kypärävalaisimen, jossa on riittävästi valaistustehoa ja käyttöaikaa.

Ulkopuoliseen akkuun liitettävä Wilma R antaa valoa ja riittävästi toiminta-aikaa

Wilma R (Snro: 8772315) on valaisinrunko, jonka saa kiinnitettyä kypärään. Hyvin tuuletetussa ja kestävässä alumiinikotelossa on neljä LEDiä, jotka antavat jopa 3600 lumenin valovirran.

Akun varaustila on tarkastettavissa painamalla akun testinappulaa tai kun kytket akun valaisimeen. Tarkastuksella voit varmistaa, että tehoa työn suorittamisen ajaksi. Valaisimeen on tehdasasennettu kolme eri tehoa, 1,5W, 14W ja 28W. Painamalla kerran valaisimen päältä se syttyy 14W teholle, joka on riittävä yleisimpiin työsuoritteisiin. Seuraavalla painalluksella 28W ja kolmannella painalluksella 1,5 W. Asetuksia voi muuttaa mieleisekseen myös Lupine Light Control-kännykkäsovelluksella. Bluetooh-kaukosäätimen saa ostettua erikseen.

Akkukaapeli on testattu -40- +80 asteen lämpötiloissa ja normi käyttölämpötila on -25C-+70C.

Nyt kohti pakkasia ja pimeitä sähkölinjoja paremmin varustautuneena. Kun näkee kulkea ja tehdä töitä turvallisesti niin pääsee terveenä kotiin joka päivä töistä.

Peukku ylös 👍:

  • Valaisin on helppo asentaa moniin eri kypärämerkkeihin
  • Kaapeli on riittävän pitkä (1,0 m kypärästä), joten akun voi sijoittaa itselle parhaaseen paikkaan.
  • Akun lataustason tarkastus on helppoa työmaalle lähdettäessä ja siellä olon aikana
  • Valaisimen teho on huippuluokkaa
  • Tehoa säätämällä akku kestää hyvin pitkään

Peukku alas 👎:

  • Laadulla ja ominaisuuksilla on hintansa

Kokonaisarvio: 4 1/2 peukkua

Snro Tuote
8772315 Otsa-/kypärävalaisin LED – Wilma X7 3600lm otsavalaisin

Tekniset tiedot

  • Maksimi valovirta: 3600 lm
  • Teho: 28W
  • Akkukapasiteetit: 6,9Ah (48Wh)
  • Valonkantama: 285 m (max.)
  • Valaistusvoimakkuus: 200 lux
  • Materiaali: alumiini
  • Vesitiiviys: IP68 (2 m). Ei ole tarkoitettu vedenalaiseen käyttöön.
  • Iskunkestävyys: Pudotuskorkeus 2 m

Paloajat

  • 3600 lm = 1:45h
  • 2700 lm = 2h
  • 2300 lm = 2:30h
  • 1800 lm = 3:20h
  • 1350lm = 4:45h
  • 1000lm = 6:45h
  • 750lm = 9:30h
  • 450lm = 15h
  • 225lm = 31h
  • 45lm = 150h

Bolle – kattava valikoima moderneja silmiensuojaimia

Suureen osaan SLO:n myymälöitä on ilmestynyt  Bolle -myyntitelineet, joissa on kattava valikoima moderneja silmiensuojaimia.

Kamicin TRIO 550 LED -käsiturvavalaisimet

Turvavalaisinratkaisut erilaisiin tarpeisiin

Vaivatonta kaapelinkäsittelyä JKS-tuotteistolla

  RSB 850 PYÖRITYSALUSTA Snro:  64 310 85 Pieneen tilaan menevä kelanpyöritysalusta. Pyöritettävä kela nostetaan tai työnnetään alustassa olevien rullien päälle. Rullien päällä kelaa on helppo pyörittää ja siitä pystytään purkamaan haluttu määrä kaapelia. RSB 850 on hyvä työkalu, kun kela pitää saada maasta irti ja pyörimään. RSB 850 tekniset tiedot: • paino 20 kg • kantavuus 1000 kg • tuotekoodi: 182   SD125 KAAPELIKOIRA Snro: 64 311 56 SD 125 kaapelikoira on tarkoitettu käytettä väksi kaapeleiden putkeen asennuksessa. Sitä voidaan käyttää kaapelin syöttöpäässä työntämässä kaapelia putkeen, vedon välillä välivetolaitteena tai vedon loppupäässä vetä mässä kaapelia. Laite toimii täysin hydraulisesti. Käyttövoima voidaan ottaa traktorista, kuorma-autosta  tai vaikkapa kaivinkoneesta. Laitteessa on hydraulinen puristus, jolla kaapeli puristetaan vetävien hihnojen väliin. Hydraulisen puristuk sen voimaa on rajoitettu. Tämä ratkaisu takaa sen, ettei kaapelia vahingossakaan puristeta liikaa, koska liian kova puristus rasittaa laitetta sekä syö vetovoimaa. Kaapelikoiralla voidaan ajaa kaapelia molempiin suuntiin hydraulisesti. Jos veto pysähtyy, niin kaapelia voidaan ajaa hieman taaksepäin ja yrittää uudelleen. Laite on verrattain matala, joten se on helppo asettaa maahan tai kaivantoon – kaapelia ei tarvitse juurikaan nostaa ylös maasta. Laitteen runko on keltapassivoitua terästä ja se on suunniteltu kovaan työkäyttöön. Vetäviä hihnoja on kaksi ja kummallekin hihnalle on oma hydrauliikkamoottorinsa. Ratkaisu takaa sen, että voimaa riittää kummallekin hihnalle tasaisesti. Laitteen käyttö tapahtuu rungossa olevilla venttiileillä, jotka voidaan tarvittaessa myös asentaa hydrauliikkaletkujen päähän. Tällöin käyttäjän ei tarvitse olla koneen välittömässä läheisyydessä vaan laitetta voi käyttää hieman kauempaa. SD 125 tekniset tiedot: • veto/työntövoima noin 700 kg • suurin kaapelin halkaisija: 130 mm • pyörityksen ohjaus: hydraulinen • puristuksen ohjaus: hydraulinen • tuotekoodi: 281     [caption id="attachment_14633" align="alignnone" width="657"] RSB 850 PYÖRITYSALUSTA[/caption] [caption id="attachment_14632" align="alignnone" width="508"] SD125 KAAPELIKOIRA[/caption] ECL 500 NOSTOAPUVÄLINE Snro: 64 311 57 Periaatteeltaan yksinkertainen nostoapuväline, joka on suunniteltu nimenomaan sähkö kaappien nostamiseen ja siirtelyyn. Nostimen raudat kiinnitetään nostettavaan kaappiin, jonka jälkeen nostin on käyttövalmis. Pienen kokonsa ansiosta tämän nostoapuvälineen avulla on helppo käsitellä ahtaassa tilassa olevia sähkökaappeja. ECL 500 tekniset tiedot: • paino 10 kg • kantavuus 500 kg • tuotekoodi: 3384   [embed]https://www.youtube.com/watch?v=Z1o2yyEK1uo[/embed] [caption id="attachment_14634" align="aligncenter" width="250"] ECL 500 NOSTOAPUVÄLINE[/caption]