Teollisuudessa positiivinen vuosi 2018 on lopuillaan ja nyt on aika hyvä pohtia alkavan vuoden ennustetta. Teknisen kaupan raporttia tutkiessa vaikuttaa siltä, että saamme noususuhdanteisen startin.
Suomen elinkeinoelämän suhdanneraportista selviää, että parhaassa kasvussa on edelleen teollisuus. Rakentaminen kasvaa myös, mutta jostain syystä palveluiden kehitys laahaa jäljessä. Yllättäen melko isojakin hankkeita on peruttu. Ennakoiko tämä jotain tulevasta?
Teollisuus tilauskannan mukaan arvioituna
Vaikka näkymät ovat kasvaneet tasaisesti jo reilun vuoden ajan, yleinen tilauskanta on alkanut osoittaa hieman tasaantumisen merkkejä, kuten kuvasta kaksi on tulkittavissa. Mitään notkahdusta ei raportissa kuitenkaan vielä näy.
Toimialoittain merkittävimmät tunnusluvut osoittavat, että saatuja tilauksia tulee teollisuudessa selkeästi enemmän normaaliin tasoon nähden (kuva 3).
Valmistuotevarastotkin ovat kasvamassa, kuten kuvassa neljä näkyy. Nyt pitäisi siis saada myytyä tuotteita maailmalle. Tilastot osoittavat, että näin on käynyt, eli yleinen positiivinen vire teollisuudessa näyttää jatkuvan. Vuosi näyttää alkavan hyvissä merkeissä.
Moottoreiden hyötysuhteen parantaminen on erinomainen keino vähentää maailmanlaajuista energiantarvetta, joka taas itsessään vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja keventää alati nousevaa painetta uusiutuvan energian tuotannolle.