Petteri Mattinen
markkinointipäällikkö,
SLO Oy
11.5.2018

Analyysini perustuu Teknisen kaupan toukokuun 2018 Suhdannenäkymät -raporttiin.  Lukujen perusteella teollisuudella menee hyvin. Tässä kirjoituksessa arvioin suhdanteen kehitystä kansainvälisen ostopäällikköindeksin ja luottamusindikaattorin avulla.

Yleistä Teknisen kaupan katsauksesta ja talouden tilasta

Suomen teknisen kaupan ja palveluiden yhdistyksen –teollisuutta palvelevien teknisten toimijoiden (mm. SLO) ja sähkötarvikkeiden maahantuontiyritysten –  tilastoissa vuoden ensimmäinen neljännes on ollut ripeää kasvun aikaa. Teollisuuden investoinnit Suomessa ovat siivittäneet toimialan raaka-aineiden ja laitteiden toimittajia yli 10 % kasvulukuihin. Nousukautta ollut vuoden 2017 alusta ja Suomen patoutunut investointitarve on lähtenyt purkautumaan.

Yritysten luottamus tulevaan on Suomessa tällä hetkellä jopa poikkeuksellisen hyvällä tasolla.

Tuotantokapasiteetti ei ole vieläkään sillä tasolla, mistä se lähti sukeltamaan 2008 talouskriisin aikana. Monet kilpailijamaat ovat ohittaneet tämän pisteen jo muutama vuosi sitten, joten niillä on enemmän jaettavaa eri toimijoille parempana aikana. Suomessa elämme siinä toivossa, että teollisuuden investoinnit jatkuvat, jotta saamme kurottua eron umpeen.

Koska elämme voimakkaasti viennistä, kaikki vientiä tukevat toimenpiteet ovat taloudellemme elintärkeitä. Yritysten luottamus tulevaan on Suomessa tällä hetkellä jopa poikkeuksellisen hyvällä tasolla. Hyviä asioita ovat esimerkiksi Itä- ja Pohjois-Suomen selluhankkeet, jotka luovat uskoa lähivuosiin.

Riitasointujakin suhdannekatsauksesta löytyy. Kansainväliset tuontitullit ja kauppasodan uhka leijuvat vahvasti ympärillämme ja tämä vaikuttaa siihen, kuinka pitkälle nykyisestä noususta saadaan nauttia. Toivomme tietenkin, että nämä ovat vain uhkakuvia.

Kansainvälinen ostopäällikköindeksi kertoo viennin vireystasosta

Teollisuudessa voimassaolevaa suhdannetta kuvaa muun muassa kansainvälinen ostopäällikköindeksi.

Jos sen arvo on 50 tai yli, pidetään tilannetta noususuhdanteena.

Indeksi on ollut yli 50:ssä vuoden 2016 lopulta lähtien ja huipussaan se oli vuodenvaihteessa 2017/18, jolloin se oli jopa 65. Vaikka indeksi näyttää olevan hieman laskemassa, on se edelleen varsin korkealla tasolla (lähes 60).

Tämä tarkoittaa, että olemme erittäin positiivisessa tilanteessa. Teollisuusyrityksissä Euroopassa, USA:ssa, Japanissa ja Kiinassa uumoillaan positiivisen vireen jatkuvan. Suomen vienti hyötyy tästä tiedosta erityisesti.

Kuva 1: Kansainvälinen ostopäällikköindeksi. Lähde: Teknisen kaupan toukokuun 2018 Suhdannenäkymät -raportti (ISM, Markit Economics)

Suomen teollisuuden luottamusindikaattori kulkee samassa syklissä tilauskannan kanssa

Kasvu on ollut ripeää alkaen vuoden 2016 loppupuolelta. Tämä on Suomen viennille erittäin suotavaa, sillä olemme saaneet sen kunnolla virkoamaan vasta vuoden 2017 aikana.

Teollisuuden tilauskanta elää samassa syklissä luottamusindikaattorin kanssa. Viennin määrän arvioidaan vielä kasvavan ainakin ensi vuoden ajan.  Nähtäväksi jää, pystyykö Suomi hyödyntämään osan investoinneista tämän noususuhdanteen aikana.

Kuva 2: Suomi: teollisuuden luottamusindikaattori. Lähde:  Teknisen kaupan toukokuun 2018 Suhdannenäkymät -raportti (EK Elinkeinoelämän keskusliitto)

 

SLO palvelee teollisuutta Suomessa. Pidämme asiakkaidemme rattaat pyörimässä palvelemalla teknisissä kysymyksissä, varmistamalla oikea-aikaiset toimitukset ja tekemällä investointiehdotuksia keskusteluiden perusteella. Otathan yhteyttä lähimpään SLO-yhteyshenkilöösi, niin voimme kertoa lisää.

Norwesco FEM palonkestävät turvakytkimet

Norwesco on tuonut markkinoille uuden tuoteperheen, FEM palonkestävät turvakytkimet.

Uusi katkaisukykyluokka Siemensin kompaktikatkaisijoihin

Tähän asti suurin katkaisukykykuokka Siemensin katkaisijoissa on ollut 150 kA/415 Vac. Nyt on tullut uusi katkaisukykyluokka, jolla tämä arvo kirkkaasti ylitetään. Tämän uuden katkaisukykyluokan tunnus on E.   Virtana se tarkoittaa katkaisuvirtaa, joka on 200 käy /415 VAC. Tämän uuden E-luokan avulla nousemme katkaisukyvyssä aivan uudelle tasolle. Siemens on kasvattanut 3VA-kompaktikatkaisijoiden katkaisukykyä. Olemme kehittäneet uuden katkaisukykyluokan eli E-luokan. Tämä tarkoittaa 200 kA:n katkaisukykyä 415 voltin jännitteellä. Käyttöluokissa Icu ja Ics vaihtojännitteellä 415 V katkaisukyky on 200 kA.  Jännitteellä 690 V arvot ovat seuraavat Icu 85 kA ja Ics 65 kA.  Arvo Icu on äärimmäinen katkaisuvirta ja ja Ics on arvo, jossa katkaisijan pitää kestää kaksi oikosulkulaukaisua. Nämä 690 VAC arvot ovat myös aivan uudet. Mihin katkaisijasarjoihin tämän uuden ominaisuuden saa? Tämän ominaisuuden saa 3VA2-sarjan katkaisijoihin eli niihin, joissa on elektroninen ylivirtarele, englanniksi ETU.  Tyyppisarjat ovat: 3VA21,3VA22, 3VA23 ja 3VA24. Nimellisvirrat 100 – 630 A, virta-alueet 40 – 630 A. Ominaisuuden saa seuraavien ylivirtareleiden kanssa: ETU3 ja ETU8. reletyyppi ETU8 on myös kommunikoiva. Katkaisukykyluokan nosto ei vaikuta tuotteiden mittoihin. Myös samat sisäiset ja ulkoiset tarvikkeet kuin muissakin 3VA-sarjan katkaisijoissa. Nämä uudet versiot ovat jo myynnissä ja näille löytyy jo sähkönumerot.         

Omronin V430-F viivakoodinlukijassa on IP67-luokan kotelointi

Omron tarjoaa kokonaisvaltaisia laadunvalvonta-, tarkistus- ja jäljitettävyysratkaisuja teollisuusautomaation tarpeisiin.