Sähköautojen latausasemat odottivat kauttakulkuvarastossa toimitusta juhlapyhien ajan

Telilän Sähkötyö Oy ja Sonepar olivat mukana projektissa, missä Sastamalassa sijaitsevalle Levorannan Autoliikkeelle asennettiin lähes kaksikymmentä sähköautojen ABB Terra-latausasemaa. Ajoissa tilattu tuotteisto odotti joulun välipäivät Soneparin Välivarastoinnissa oikeaa asennusajankohtaa.

Sähköautoilu näkyy autoliikkeissä muutenkin kuin laajentuneena valikoimana

Sähköautot ovat tulleet jäädäkseen, sillä yhä useampi valitsee menovedettömän vaihtoehdon alleen. Siksi autoliikkeille on syntynyt tarve rakentaa omiin tarpeisiinsa latausinfraa. Levorannan Autoliikkeessä oltiin vuoden 2020 loppupuolella asian äärellä.

Tarve täsmentyi juuri ennen projektin aloitusta ABB Terra

Alkuperäinen ajatus oli laittaa kymmenen asemaa, mutta suunnitelmaa laajennettiin niin, että lopulta autoliikkeen pihaan asennettiin yhteensä 18 kappaletta ABB:n Terra-latausasemia.

– Latausasemien määrän tuplaantuminen aiheutti pientä viivästystä projektin aloitukselle, kun piti tehdä keskusmuutoksia. Vaikka positiivinen haastehan tämä oli, pohtii Telilän Sähkötyön toimitusjohtaja Pekka Telilä tyytyväisenä.

Onnistunut toteutus tarkalla suunnittelulla ja oikeilla palveluvalinnoilla

Pekka Telilä käynnisti projektin kartoittamalla asiakkaan tarpeet. Kun tavoitteet olivat selvillä, Pekka selvitti Soneparin avainasiakasmyyjä Kari Kukkolan kanssa parhaimmat vaihtoehdot, jotka esiteltiin asiakkaalle. Kun toiveet ja tavoitteet olivat jalostuneet lopulliseen muotoonsa, oli aika käynnistää projekti.

Pelkällä hinnalla tai laitteen teknisillä ominaisuuksilla ei tässä tapauksessa päätöksiä tehty. Latausaseman valintaan vaikutti muun muassa

  • kattava asiakkaan käyttöönoton opastus,
  • asemien hallittavuus sekä
  • asemien käytön ja laskutuksen hallinnointi RFID:llä.
  • Merkittävä kriteeri oli myös kokonaisuuden helppo laajennettavuus.
Nämä tuotteet Levorannan autoliikkeelle asennettiin
  • Terra 54 DC, 1×50/22 kW (2 kpl) snro: 3513553
  • Terra AC 1×22 kW (16 kpl) snro: 3413562 »

Tuotteet odottivat välivarastoinnissa oikeaa asennusajankohtaa

ABB Terra

Tuotteiden tilaus- ja toimitussyklit osuivat joululle, joten latausasemaprojektissa hyödynnettiin Välivarastointia.

Välivarastointi on kätevä tapa täsmäyttää toimitus- ja asennusaikatauluja monella työmaalla. Palvelua voi hyödyntää projekteissa kahdella tapaa: Joko hankkimalla tavaroita puskuriin tai käyttämällä kauttakulkuvarastoa säilytystilana esimerkiksi työmaan viivästyessä.

Välivarastointi antoi Levorannan projektissakin sopivaa joustoa. Tuotteet pystyttiin tilaamaan ajoissa odottamaan asennusta, mutta kalliita tavaroita ei kuitenkaan tarvinnut ottaa työmaalle seisomaan joulun pyhiksi.

Kun asennusten aika tuli, latausasemat siirtyivät Levorannan autoliikkeeseen vakiotoimituksen kyydissä. Telilän Sähkötyö on käyttänyt Soneparin kuljetuspalveluita kattavasti, vaikka jo seuraavaksi päiväksi perille saapuva vakiotoimitus on niistä ehdottomasti yleisin.

Projektien vaihtelevien tarpeiden ja yllättävien tilanteiden takia on kuitenkin hyvä, että toimitustapoja on tarjolla useampia. Soneparilla on muun muassa kapean aikaikkunan toimituksiin sopiva Täsmätoimitus »  ja suurien työmaiden sisäisen logistiikan tarpeisiin suunniteltu Tilauslajittelu » .

Välivarastointi toi Levorannan projektiin sopivaa joustoa. Tuotteet pystyttiin tilaamaan ajoissa odottamaan asennusta, mutta kalliita tavaroita ei tarvinnut seisottaa työmaalla.

Pekan vinkit onnistuneelle projektille
  • Käy läpi asiakkaan toiveet ja tarpeet vielä kertaalleen ennen aloitusta. Mielipiteet ja -halut yleensä jalostuvat vielä jonkin verran aloituspäätöksen jälkeen.
  • Selvitä mahdolliset tuet ja niiden hakuprosessi. Tukikanavat on hyvä olla selvillä ennen kuin kuokka iskeytyy maahan.

Soneparin vahvuus on sitoutuneessa henkilöstössä

Luottamuksellinen ja vuosia rakennettu asiakassuhde sitoutuneen omamyyjän kanssa tuo jokapäiväiseen arkirutiiniin ison helpotuksen.

– Pidän Soneparin suurena vahvuutena sitoutunutta ja aktiivista myyntihenkilöstöä. Hyvänä esimerkkinä on oma myyjämme Kari Kukkola, joka on hyvin palvelualtis myyjä. Hän haluaa löytää asiakkaalleen aina parhaan mahdollisen ratkaisun. Kun soitan Karille, niin voin luottaa siihen, että asiat hoituvat. Siksi hänen numeronsa tulee valittua sieltä puhelimesta ensimmäisenä. Tässäkin projektissa Kari oli valmis selvittämään yksityiskohtia perinpohjaisesti, kuvailee Pekka yhteistyötä Soneparin omamyyjän kanssa.

Sama sitoutuneisuus näkyy Karin mukaan myös toiseen suuntaan. – Olen saanut palvella Telilän Sähkötyötä jo vuosikymmenien ajan. Tutut yhteyshenkilöt on pysyneet talossa ja voin sanoa, että heidän kanssaan asioidessa huumori kukkii. Telilän slogan ”hyvän tuulen sähkötalo” tarttuu kyllä minuunkin, kuvailee Kari yhteistyötä pitkäaikaisen asiakkaansa kanssa.

Kaiken kaikkiaan Pekka kuvailee projektia onnistuneeksi. -Kaikki on sujunut luontevasti jatkohankintojenkin osalta, toteaa Pekka. Hyvä kokemus on oivallinen pohja Soneparin ja Telilän Sähkötyön seuraavalle yhteiselle hankkeelle.

Kuka?

Kari Kukkola, Pekka Telilä, Jarmo Hakala

Kari Kukkola,
avainasiakasmyyjä,
Sonepar Oy
Pekka Telilä,
toimitusjohtaja,
Telilän Sähkötyö Oy
Jarmo Hakala,
yritysmyyntipäällikkö,
Levorannan Autoliike Oy

Mikä yritys?

Telilän Sähkötyö Oy

  • Telilän Sähkötyö Oy on perheyritys, jolla on liiketoimintaa Sastamalassa, Lohjalla ja Huittisissa.
  • Yritys on palvellut asiakkaitaan jo 60 vuotta.

Levorannan Autoliike

  • Sastamalassa sijaitseva Levorannan Autoliike on perustettu vuonna 1929.
  • Suomen toiseksi vanhin autoliike.
  • Yrityksellä on toimipisteet Sastamalassa, Tampereella ja Raumalla

 

APP ja verkkokauppa ovat tilauskanavia ja tietopankkeja

Soneparin sähköiset kanavat ovat Telilän Sähkötyöllä käytössä ihan perinteisessäkin muodossa, eli tilauskanavina jokapäiväisessä työssä. – On se sitten asentaja työmaalla tai minä itse toimistolla niin Appista ja verkkokaupasta on iso apu. Työmailla asentajat pystyvät tilaamaan tuotteita itse tarpeen mukaan. Tai jos tilaaminen on siinä hankalaa, niin asentajat jakavat valmiiksi katsomansa verkkokaupan ostoslistan ja tilaus laitetaan sisään toimiston kautta, kertaa Pekka.

Vaikka verkkokauppa ja APP ovat ensisijaisesti tilauskanava, pystyy niitä hyödyntämään monipuolisesti myös tietolähteenä. Näin toimii muun muassa Telilän Sähkötyön toimitusjohtaja Pekka Telilä, joka luotsaa 65-vuotiasta yritystä varmalla otteellaan. – Käytän verkkokauppaa ostamisen lisäksi paljon myös tiedonhakuun, toteaa Pekka.

Lue seuraavaksi

✨ Hankintatuotteiden välivarastointi

✨ Laiho Group aikataulutti hankintatuotteiden toimitukset Mall of Triplan työmaalle Soneparin välivarastointipalvelulla

Teksti ja kuvat: Marja Apunen-Mäkelä / Sonepar Oy

Miksi sähköauton lataus tarvitsee älyä?

Sähköauton lataus on paljon muutakin kuin pelkkä pistoke. Älykkään sähköauton latauspalvelun käyttö on näppärää, turvallista ja säästää aikaa.

Täyssähköautojen suosio kasvaa

Suomessa sähköautojen markkinaosuus on pysynyt verrattain pienenä, mutta nyt kysyntä on alkanut kasvaa vauhdilla.

B-tyypin vikavirtasuojat sähköauton lataukseen kaikissa olosuhteissa

Sähköauton latausasemia rakennetaan yhä enemmän. Usein ne asennetaan ulos, jolloin asennusympäristö on sateen, lumen ja pölyn takia hyvin vaativa. Schneider Electric on tuonut markkinoille nimenomaan sähköauton latauskäyttöön tarkoitetut B-tyypin vikavirtasuojat. Ne tarjoavat parhaan mahdollisen suojan Suomen olosuhteissa.