DrivePro® Extended Warranty -jatketulla takuulla saat mielenrauhaa
Danfoss Drivesin DrivePro®-palveluihin kuuluvan jatketun takuun kestoksi on mahdollista valita jopa kuusi vuotta valmistuspäivästä.
Teollisuus on Suomen suurin energian käyttäjä. Teollisuuden energian käytön asteen on sanottu tällä olevan 40 % luokkaa, mikä on noin kaksinkertainen muun Suomen energian käyttöön verrattuna. Tämä huomioiden teollisuutemme on samalla siis myös erittäin merkittävä energian tuottaja. Sähkönkäyttö on nyt pitkästä aikaa myös lisääntynyt. Viime vuonna Suomen kokonaissähkönkäyttö lisääntyi 3 %, mikä heijastelee talouden piristymistä. Teollisuuden sähkönkäyttö lisääntyi puolestaan lähes 2 %. Energiateollisuudesta on todettu, että vaikka teollisuus ei aina jaksaisikaan toimia talouden veturina, toimii sen energiankäyttö selkeänä yhteiskunnan vireyden indikaattorina. Teollisuuden sähkönkäyttö oli viime vuonna noin 47 tWh, kun se ennen viimeisintä isoa taantumaa vuonna 2007 oli 48 TWh. Näitä lukuja katsoessa voi todeta että varsin hyvin linjassa ne ovat Suomen yleisen talousindikaattorin eli bkt:n kanssa, sillä bkt on nyt (kesäkuu 2017) kasvussa noin 2 %:n tasolla. Viimeksi bkt kasvoi merkittävästi vuonna 2007 ennen seuraavan vuoden romahdusta.
Luvut ovat lukuja ja SLO keskittyy palvelemaan teollisuutta, oli sitten nousu- tai laskukausi. Sähkönjakeluratkaisuja tarvitaan aina kun rakennetaan uutta tai laajennetaan esimerkiksi jo olemassa olevaa teollisuus- tai voimalaitosta. Suomen lukuisilla voimalaitoksilla tuotetaan energiaa paikalliselle sekä valtakunnalliselle teollisuudelle. Sähkönjakeluratkaisumme koostuvat keskijännitetuotteista ja niihin liitetyistä palveluista. Toimitamme jakelumuuntajia, kojeistoja, työturvavälineitä ja – asusteita sekä kaapeleita ja päätteitä. Toimitamme myös muita muuntamoissa tarvittavia tuotteita ja tarvikkeita, kuten maadoituskiskoja ja –tarvikkeita sekä lanka- ja kaapelihyllyjä.
Asiakkaamme voivat hyötyä kustannustehokkaista toimitusratkaisuista riippumatta siitä missä työmaa sijaitsee, sillä laitteet lähtökohtaisesti toimitetaan aina suoraan tehtaalta. Käytämme kansainvälisiä huolintaliikkeitä ja kansainväliset yhteytemme takaavat luotettavat ja toimivat kuljetukset. Voimme ottaa huomioon myös työmaiden erityistarpeita ja räätälöidä kuljetuksia asiakkaan vaatimusten mukaan. SLO:n asiakkaat saavat hyötyä myös sähköisen liiketoiminnan kautta, sillä meillä toimivat EDI, verkkokauppa sekä erilaiset räätälöidyt tiedonvaihto- sekä raportointisovellukset.
Toimimme tunnettujen globaalien valmistajien partnerina näistä mainintana mm. ABB ja Siemens. SLO on panostanut myös oman teknisen tuntemuksensa kasvattamiseen, joten tuotteiden saatavuus, jatkuva tekninen kehitys, tekninen neuvonta ja takuuasiat hoituvat täällä Suomessa kauttamme. Olemme mukana valittujen kärkitoimittajiemme kumppaniohjelmissa, joihin kuuluu kouluttautuminen tuotteisiin ja ratkaisuihin, yhteinen kehitystyö tilaus-toimitusprosessissa sekä jatkuva toiminnan seuranta ja kehitys. Tästä mainintana partneruudesta kertova ABB Value Provider –status jonka olemme ansainneet tänä vuonna.
Voisimmeko palvella myös sinun yrityksesi sähkönjakeluprojekteissa? Ota rohkeasti yhteyttä asiantunteviin myyjiimme alueellasi ja kysy ratkaisua sähkönjakelutarpeisiisi meiltä!
Danfoss Drivesin DrivePro®-palveluihin kuuluvan jatketun takuun kestoksi on mahdollista valita jopa kuusi vuotta valmistuspäivästä.
Siirtyminen led-valaisimiin on päässyt hyvään vauhtiin. Lähes kaikki uudiskohteet ja saneeraukset toteutetaan ledeillä, jolloin valaistuksen ohjauksestakin on tullut huomattavasti yleisempää. LED-valaisimet soveltuvat oikein hyvin ohjattaviksi, koska ne syttyvät ja kirkastuvat viiveettä eikä syttymiskertojen määrä juurikaan vaikuta elinikään.