Helsingin Roihuvuoren kahden viikon suomenennätysremontissa SLO:n Tuntitoimituksen vahvuus mitattiin, kun varsinainen linjasaneeraus minimoitiin kahteen viikkoon.
Salama-aikataulusta johtuen urakkaan kuuluvat tavarat oli saatava työmaalle oikein toimitettuna ja juuri silloin kun niitä tarvittiin.
– SLO:n palvelukonseptit mahdollistivat sen, että pystyimme työskentelemään kokonaan ilman turhia taukoja kahdessa vuorossa, hankkeen sähköurakoinnin projektijohtaja Tomi Anttonen Sähköurakointi Ahosta painottaa.
Turhat odottelut karsittiin pois huolellisella ennakkosuunnittelulla ja eri osapuolten tehokkaalla yhteistyöllä. Tavarat saapuivat työmaalle Tuntitoimituksella.
– Kun jokin tuote työmaalla loppui tai uusi asennusvaihe alkoi, saapuivat tarvittavat materiaalit kohteeseen oikea-aikaisesti. Lattialämmityskaapelien asennus on loistava esimerkki SLO:n palvelun hyödyistä: saimme aamulla tarvittavat mitat asentajalta ja seuraavan tasatunnin lyödessä Devi lattialämmityskaapelit lähti Vantaan Tuupakasta työmaalle tullen asennetuksi vielä ennen lounasta, Anttonen kehuu.
Myös SLO:n myyntipäällikkö Sami Mustalampi on vakuuttunut yhteistyön sujuvuudesta.
– Mielestäni Sähköurakointi Ahon työskentely ansaitsee erityismaininnan. Ammattitaitoinen ennakkosuunnittelu ja aikataulutus olivat ratkaisevia yhteistyömme saumattomuudessa. Meille on tärkeää, että asiakas onnistuu. Silloin kaikki voittavat, hän kommentoi.
SLO App tähtiketjun ykköstykkinä
Työmaaolosuhteissa SLO:n mobiilisovellus ja ajantasainen online-palvelu olivat tärkeitä välineitä materiaalien tilaamisessa.
– Urakan ollessa täydessä vauhdissa, aikaa ei tarvinnut tuhlata tilausten teossa soitteluun ja ihmisten tavoitteluun. Mobiilisovellus kulki koko ajan taskussa ja varmisti tuotteiden nopean saatavuuden.
– Roihuvuoren projektissa SLO:n tarjoama ykkösketju työmaalla oli ehdottomasti mobiilisovellus, online-palvelu ja Tuntitoimitus. Ne auttoivat meitä laukomaan asennusaikataulut maaliin, kertoo Tomi Anttonen Sähköurakointi Ahosta
SLO ottaa kopin kentällä sattuvista yllätyksistä
Roihuvuoren Satumaanpolun linjasaneerauksessa SLO:n kokonaispalvelun joustavuus korostui myös yllättävissä tilanteissa. Sähköurakointi Aho joutui muuttamaan kaksi viikkoa ennen asennustyön alkua jo kertaalleen tilatut monimittarikeskukset tilan ahtauden vuoksi erimallisiin keskuksiin, mutta tämäkin vaihto onnistui hienosti tiukasta aikataulusta huolimatta.
– SLO vaihtoi ripeästi tuotteet toiveidemme mukaisiksi ja järjesti haluamamme keskukset täsmälleen oikeaan aikaan ilman lisäkustannuksia. SLO:n myyntiorganisaation materiaalinhallinta on huipputasoa. SLO onkin meille kerta toisensa jälkeen kumppani, jonka kanssa on turvallista lähteä vaativiin projekteihin, Anttonen lisää.
SLO Tuntitoimitus – aina paikalla
Tuntitoimitus palvelee tällä hetkellä pääkaupunkiseudun asiakkaita aamu seitsemästä iltapäivä kolmeen. Se on erinomainen keino vähentää työaikana autossa istumista ja lisätä tuottavuutta monipuolisesti erilaisiin hankkeisiin.
Tuntitoimitus
Pääkaupunkiseudulle tasatunnein klo 7 – 15 SLO:n logistiikkakeskuksesta Vantaalta. Tilattavissa SLO App -sovelluksesta, Verkkokaupasta, SLO:n myynnistä tai p. 010 283 2000
Kiinnostuitko?
SLO:lta löydät tiukkojakin hankkeita tukevat palvelut. Mikäli tiedossasi on nopean aikataulun hanke, ota yhteyttä myyntikonttoreihimme, niin suunnitellaan hankkeellesi sopivat varastointi- ja toimitusratkaisut.
Projektijohtaja Tomi Anttonen
Sähköurakointi Aho Oy
työskennellyt Sähköurakointi Ahon palveluksessa 11 vuotta
vastaa kohteiden tarjouslaskennasta, projektien hoidosta,
työmaiden hankinnoista, asiakkuuksista
ja työnjohtotehtävistä
työskenteli Helsingin Roihuvuoren Satumaanpolku 5:n
linjasaneerauskohteen projektinhoitajana ja työnjohtajana
Myyntipäällikkö Sami Mustalampi
SLO Oy
Jyväskylän SLO:n myyntipäällikkö
työskennellyt SLO:n palveluksessa 2 vuotta
Sähköurakointi Aho Oy
Toimialue Keski- ja Etelä-Suomi, perustettu vuonna 2000.
Oulussa rakentuu turvallisia, terveellisiä ja toimivia hoitotiloja, kun yliopistollisen sairaalan rakennuskantaa päivitetään. Uuden sairaalan B-rakennuksen toteutuksesta vastaavassa allianssissa sähköurakointia toteuttaa Caverion Suomi Oy, jonka aloitteesta räätälöitiin riviliitinkotelo erityisen avoimella yhteistyöllä Spelsberg Oy:n ja Soneparin (aikaisemmin SLO) kanssa.
Valmet suunnittelee ja toimittaa asiakkailleen eri polttoteknologioihin perustuvia kattilalaitoksia ja pienen kokoluokan voimalaitoksia maailmanlaajuisesti.