Muuntajien maahantuojat ja paikalliset valmistajat vastaavat siitä, että EU-markkinoille saatetaan vain ekosuunnitteludirektiivin täyttäviä laitteita. Vastuunsa on kuitenkin myös muuntajien asentajilla ja käyttäjillä. Nyt on aika varautua ensi kesänä kiristyviin vaatimuksiin.

EU:ssa ekosuunnitteludirektiivi on ohjannut muuntajien energiatehokkuuden kehitystä vuodesta 2015 alkaen, jolloin tuli voimaan direktiivin ensimmäinen vaihe, Tier 1. Direktiiviin kirjattiin jo silloin toisen vaiheen eli Tier 2:n lisävaatimukset, ja ne astuvat voimaan vuoden 2021 heinäkuussa. Toiseen vaiheeseen tuli kuitenkin muutoksia viime keväänä.

”Muutokset tekevät direktiivin tulkinnasta erittäin vaikeaa, koska niitä ei ole kirjattu direktiiviin vaan ne on julkaistu erillisinä lisäyksinä ja liitteinä. Niinpä direktiiviä ja muutoksia on luettava rinnakkain”, tutkimusjohtaja Esa Virtanen Hitachi ABB Power Gridsistä kertoo. Hän itse osallistuu Cigren kansainväliseen työryhmään, jossa voimansiirtolaitteiden valmistajat, käyttäjät ja tutkijat jäsentävät näkemyksiään energiatehokkuuden vaatimuksista.

Hitachi ABB Power Gridsin asiantuntijat perehtyivät muutoksiin viime keväänä, ja he ovat siitä alkaen kouluttaneet ja opastaneet asiakkaitaan.

”Jos esimeriksi tuulipuiston tai jakeluverkon muuntajahankinnat tulevat ajankohtaisiksi vuoden 2021 puolivälissä, uudet vaatimukset on syytä ottaa jo nyt mukaan suunnitteluun ja tarjouspyyntöihin. Osa on noudattanut toisen vaiheen vaatimuksia jo pitkään, mutta heidänkin on otettava nyt huomioon toiseen vaiheeseen tulleet muutokset.”

Muuntajakaupoissa kannattaa olla tarkkana

Virtasen mukaan Hitachi ABB Power Gridsin asiantuntijat ehdottavat tarjouspyyntöihin direktiivin mukaisia korjauksia, jos niille huomataan tarve. He käyttävät myös kehittämäänsä työkalua, joka auttaa varmistamaan niin suunnittelun kuin testauksenkin aikana, että uudet muuntajat vastaavat määräyksiä. Tästä huolimatta Virtanen pitää yhä tärkeämpänä, että asiakasyrityksissä on asiantuntija, jonka vastuulla on seurata direktiivin vaatimuksia.

”Jos markkinoille tulisi esimerkiksi EU:n ulkopuolelta muuntaja, joka ei täytä direktiivin vaatimuksia, viranomaiset voisivat kieltää sen käytön vielä asennuksen jälkeenkin. Kustannukset nousevat äkkiä korkeiksi, jos esimerkiksi suuren tuulipuiston päämuuntaja osoittautuisi vaatimusten vastaiseksi juuri käyttöönoton kynnyksellä.”

On kuitenkin tilanteita, joissa asentaja tai käyttäjä voi hakea poikkeuslupaa muuntajalle, joka ei täytä toisen vaiheen vaatimuksia. Poikkeuslupaan voi johtaa esimerkiksi se, että muuntaja ei mahdu edellisen muuntajan jättämään tilaan vanhalla sähköasemalla tai että muuntaja on liian iso kuljetettavaksi sillan ali tai liian painava sillan päälle.

Toisen vaiheen vaatimuksia ei tarvitse noudattaa asennuksissa myöskään silloin, kun ensimmäisen vaiheen mukainen muuntaja on ostettu tukkukaupan tai vaikkapa sähköyhtiön varastoon ennen heinäkuuta.

Monta reittiä energiatehokkuuden parantamiseen

Direktiivin toiseen vaiheeseen tulleet muutokset koskevat sisällöllisesti ennen kaikkea suuria tehomuuntajia. Näiden osalta hyötysuhdetta koskevat vaatimukset kiristyvät suurimmissa kokoluokissa. Häviöiden pieneminen Tier 1 ja Tier 2 välillä on kuitenkin suurinta keskikokoisissa muuntajissa (asetuksen termi) 50-3150 kVA 36 kV, joista yleisemmin käytetään nimitystä jakelumuuntaja.

Muutoksilla varmistetaan lisäksi, että vaatimuksia ei voida kiertää korjaamalla vanha muuntaja uuden veroiseksi. Muuntajan on nimittäin ensi heinäkuusta alkaen täytettävä direktiivin vaatimukset, jos sen korjauksessa vaihdetaan sekä käämit että sydän.

Virtanen pitää merkittävänä myös muutosta, joka koskee suurtehomuuntajien jäähdytystä. Tähän asti hyötysuhdetta laskettaessa on huomioitu tyhjäkäyntihäviöihin liittyvä jäähdytys, mutta toisen vaiheen alkaessa laskelmiin on lisättävä myös kuormitushäviöihin liittyvä jäähdytys.

Direktiivi on ensimmäisestä vaiheesta alkaen jättänyt osan erikoismuuntajista sääntelyn ulkopuolelle sillä perusteella, että muuntajan häviöt eivät ole merkityksellisiä muihin saavutettuihin etuihin verrattuna. Näihin poikkeuksiin tuli toisen vaiheen muutoksissa tarkennuksia.


Teksti: Hitachi ABB Power Grid
Otsikkokuva: SLO Oy
Tuotekuvat: Hitachi ABB Power Grid

Julkaistu kirjoitus on lyhennelmä artikkelista, joka löytyy täältä: https://www.hitachiabb-powergrids.com/fi/fi/news/local-news/web-stories/muuntajien-energiatehokkuus-paranee-edelleen-direktiivin-ohjauksessa

Pipelife laajentaa vetosuppiloiden valikoimaa

 Vetosuppiloita saa nyt kokoluokissa 110, 140 ja 160

Syvämaadoitus ilman johtimien jatkamista

Jatkuvaan maadoituksen mittaukseen

STERA tele- ja sähkönjakotuotteet Paimiosta

Varsinais-Suomessa, Turun ja Salon puolivälissä, on Paimion kaupunki, jossa on valmistettu tele- ja sähkötuotteita jo 1970 luvulta lähtien.