Kotimainen Polaria on luonut ja tuottanut vedenkestäviä kylpyhuonekalusteita jo yli 50 vuotta. Perinteisten valaisinpeilikaappien ja allaskaappien rinnalle Polaria tarjoaa nyt myös näppärän irtovalaisimen.

Irtovalaisin Lumena on loistava valaisin kylpyhuoneeseen. Valaisin kiinnitetään suoraan seinään, ja se sopii mainiosti esimerkiksi Redos-annostelijakaappien tai muiden valaisemattomien kaappien sekä vaikkapa peilien yläpuolelle. Lumena-valaisin valaisee helposti ja tasaisesti koko huoneen.

Irtovalaisimia on tarjolla vikavirtasuojalla ja pistorasialla sekä ilman. Värilämpötila 4000 K takaa miellyttävän valon huoneeseen. Valaisimesta on kaksi eri leveyttä (500 ja 600), joita voi käyttää monipuolisesti eri kaappien kanssa.

Polaria panostaa vastuullisuuteen

Sen lisäksi, että Polaria on kotimainen, se on myös vahvasti paikallinen. Yritys tekee jatkuvasti työtä ja toimenpiteitä kotikuntansa elinvoimaisuuden eteen. Polaria on muun muassa ollut mukana mahdollistamassa Etelä-Savon ensimmäisen Padel-kentän rakentamista sekä kosteikkoalueen ennallistamista Mäntyharjulle.

Polaria Oy käyttää tuotannossaan 100 % uusiutuvaa energiaa ja sillä on alkuperätakuutodistus käyttämästään energiasta. Sen lisäksi yritys rakensi vuoden 2020/2021 vaihteessa parkkikatokset, joiden katoilla olevien aurinkopaneelien avulla kerätään sähköä omaan käyttöön.

Täysin sähkökäyttöinen konekanta tekee Polarian tehtaasta viihtyisän ja hiljaisen. Lisäksi käytössä on ympäristöystävällinen ja hajuton pulverimaalaamo. Raaka-aineet pyritään hankkimaan mahdollisimman läheltä tehdasta.


Teksti ja kuvat: Polaria

LiT by Cardilta uutuustuotteita

Soneparin LiT valaistustuotteistoon on tullut paljon uutuuksia. Lisää tuotteita on tullut kodin, toimistojen, teollisuuden ja ulkotilojen valaistukseen.

FIBOX EK -kotelot

Modulaarista ja korkealuokkaista kotelo-osaamista jo viiden vuosikymmenen ajan.

SLO:n kautta saat laajan valikoiman Schneider Electric tuotteita

Schneider Electricin valikoimassa on uppo- ja pinta-asennettavia sähkökalusteita, joista löytyy moniin erilaisiin sisustustyyleihin sopivia vaihtoehtoja ja markkinoiden laajin valikoima asumismukavuutta parantavia tuotteita.