Jarmo Harttunen
markkinointipäällikkö,
SLO Oy
15.3.2018

Sähköhenkilöinä olemme tottuneet puhumaan mittaamisen yhteydessä volteista, ampeereista ja kilowateista.Näiden mittaamiseen meitä löytyy valikoimastamme useita mittareita. Sähköisten arvojen lisäksi meillä on kokemusta mitata toimintaamme asiakkaiden kanssa. Asiakkaiden kanssa keskustellessa tulee esille, että toimintamme on kunnossa. Haluamme kuitenkin näyttää raportoinnilla sen todeksi.

Yhteistyöhömme kuuluu jatkuva asioiden kehittäminen ja parantaminen. Myös muutostoimenpiteiden mittaaminen sisältyy kehitysprosesseihin. Seuraamalla yhdessä sovittuja mittareita, kuten kaupan arvoa, toimitusvarmuutta tai sähköisen ostamisen osuutta, pääsemme kehittämään molempien liiketoimintaa.

Riippumatta siitä, mitä ostokanavaa asiakkaamme haluavat käyttää – EDI, verkkokauppa, SLO APP, sähköposti tai puhelin – pystymme keräämän kaiken datan yhteiseen käyttöön. Voimme seurata, toimiiko yhdessä sovitut toimintamallit myös organisaatiotasolla. Kun ohjaamme toiminnan yhdessä sovittuihin tuotteisiin ja toimintamalleihin, syntyy säästöä.

Kaikki tehot hyödyksi liiketoiminnassa, haluamme yhteistyömme tuottavan pätötehoa.

Ounevalta uusi pylväskalustesarja Soneparin varastoon

Sonepar on ottanut valikoimaan uusia Ounevan valmiita pylväskalustesarjoja.

Kaapeliojan merkkikepit

Ei enää turhaa lapiointia! Painevaletusta alumiinista valmistetun valuankkurin ansiosta merkkikeppi on helppo asentaa suoraan painamalla maahan. Ruiskuvalettu heijastimella varustettu merkkikilpi näkyy kauas, ja joustava lasikuituprofiili takaa kestävyyden kovemmissakin oloissa.

Lasketaanko arvoketjun tulos oikein? 

Valitettavasti verkonrakennusala on vaikeuksissa. Alan kannattamattomuus on puheenaihe melkein kaikissa pöytäkeskusteluissa ja syitä tuntuu olevan siellä sekä täällä, ja varsinkin tuolla. Koska yhtenäistä mielipidettä ei tahdo löytyä, jokaisen olisi hyvä arvioida omaa toimintaansa kriittisten lasien läpi.