Kodin automaatioon erinomaisesti soveltuva Logo 8! on saanut lisää uusia ominaisuuksia. Tuttujen toimintojen lisäksi uusitun Logo8!:n murtovalvonta sekä valaistuksen, ovien ja porttien ohjaus saavat uusia ulottuvuuksia. Pienimuotoisen automaation toteuttamiseen ja modernisointeihin tarkoitettu pienlogiikka on varsinainen tehopakkaus. Laitetta ei tarvitse ohjelmoida, valmiiksi ohjelmoituja toimintoja yhdistelemällä saadaan aikaan haluttu ohjausjärjestelmä.

Miksi Logo!8

  • Vaivaton valaistusratkaisujen ohjaus. Tuotteen avulla voidaan esimerkiksi säätää valot toimimaan vain tiettyinä aikoina. Ilta-ajaksi se voidaan säätää antamaan automaattisesti enemmän valoa, kun taas päiväaikaan päällä olevien valaisimien määrä voi olla vähempi.
  • Kustannukset pienenevät. Logo! pienentää kustannuksia, sillä sähkösuunnittelu helpottuu. Sähkökuvaus pienenee, sillä pienlogiikan ansiosta releitä tarvitaan vähemmän. Toiminnanohjauksista syntyy automaattisesti helppo dokumentointi.
  • Mukautuva. Muutokset, kuten valaistus ja pistorasiaohjaukset, ovat helppoja toteuttaa elinkaaren aikana.
  • Energiaa säästyy. Poissaolotoiminnon avulla esimerkiksi lämminvesivaraajan ja ilmastoinnin ohjaus on mahdollista kytkeä pois päältä. Toisaalta aikasäädöillä pattereiden päälläoloaikaa voi muuttaa. Siten valot menevät automaattisesti pois päältä määrättyyn aikaan.
  • Helposti laajennettavissa. Monimutkaistenkin laitteiden ohjaus onnistuu Logo!:lla laajennusmodulien avulla.

Uudet ominaisuudet

  • Uuden  -0BA0  Fs01:n verkkosivuille on mahdollista rakentaa prosessikohtaiset kaaviot.
  • Prosessikaavioihin voidaan liittää linkkejä tarpeen mukaan. Näiden välityksellä voi lukea esimerkiksi pilveen tallennettua dataa halutusta kohteesta.
  • Prosessia on helppo hallinnoida matkapuhelimella

 

Uudet tyyppikoodit ja saatavuus SLO:n verkkokaupassa

Snro Tuote Varastointi
2702278 6ED1052-1MD08-0BA0 LOGO! 12/24RCE kyllä
2702279 6ED1052-2MD08-0BA0 LOGO! 12/24RCEo kyllä
2702280 6ED1052-1FB08-0BA0 LOGO! 230RCE kyllä
2702281 6ED1052-2FB08-0BA0 LOGO! 230RCEo kyllä
2702282 6ED1052-1HB08-0BA0 LOGO! 24RCE kyllä
2702283 6ED1052-2HB08-0BA0 LOGO! 24RCEo
2702285 6ED1052-1CC08-0BA0 LOGO! 24CE kyllä
2702284 6ED1052-2CC08-0BA0 LOGO! 24CEo

OMRONin parhaat turvavaloverhot

Uudenlaiset automaation turvallisuusratkaisut OMRONin uusi laaja F3SG-SR/PG-tuotevalikoima tuo entistä enemmän joustavuutta suunnitteluun ja standardointiin. Ainutlaatuisen, erittäin tehokkaan optisen rakenteen ansiosta turvavaloverhosarja tarjoaa pitkän käyttöalueen ja vakaan tunnistuksen.

Entes MCB-7 aikarele veto/päästö

MCB-7 aikarele soveltuu laajan aika- ja jännitealueen ansiosta käytettäväksi muun muassa merkinantokojeiden, ilmastoinnin, ovikojeiden, valaistusryhmien kytkentään ja automaattiseen ohjaukseen veto- ja päästöhidastuksella.