Sonepar on konsernina päättänyt, että tulemme olemaan muutoksessa eturintamassa mukana. Soneparilla on meneillään erilaisia kestävän kehityksen toimenpiteitä ja ne kaikki tukevat toisiaan. Olemme mukana Pariisin ilmastosopimuksessa, jonka myötä olemme sitoutuneet vähentämään päästöjä 50 % vuoteen 2030 mennessä. Ja tavoitteisiin päästään teoilla.
Kestävässä kehityksessä on kyse suuresta ja nopeasta prosessista ja tähän liittyviä toimenpiteitä on käytännössä mahdoton ylimitoittaa.
Emokonserni Sonepar lanseerasi vuonna 2022 Green Offer-konseptin. Sen tavoitteena on vahvistaa asiakkaidemme vaikutusmahdollisuuksia, jotta he voivat ostaa tuotteita kestävän kehityksen luokituksen perusteella.
Suomessa puolestaan olemme tarjonneet asiakkaillemme jo jonkin aikaa tarkkaa asiakaskohtaista CO2-raporttia. Tämän luonnollinen jatkumo onkin tarjota konkreettisia työkaluja hiilijalanjäljen pienentämiseksi.
Soneparin logistiikka kehittää jatkuvasti omaa toimintaansa fossiilittomampaan suuntaan. Mietimme parempia ratkaisuja ja kestävämpiä toimintatapoja sekä kokeilemme asioita rohkeasti pilotoimalla. Yksi vastuullisesta ideahautomosta ulos tullut palvelu on nimeltään Vihreä kuljetus.
Tässä Sonepar Suomi sitoutuu ostamaan vähintään asiakkaan toimitusta vastaavan määrän fossiilitonta kuljetusta ja asiakas saa yksityiskohtaisen raportin, paljonko hiilijalanjälkeä on säästetty. Jotta pystymme näyttämään, ettei kyseessä ole vain viherpesu, kuljetuspalvelu tullaan auditoimaan riippumattoman tahon toimesta. Näin saamme puolueettoman näkemyksen ja saamme toimintaamme läpinäkyvyyttä.
Sonepar-konserni on maailman johtava energiatehokkaiden tuotteiden jälleenmyyjä ja olemme omassa toiminnassamme sitoutuneet hiilijalanjäljen pienentämiseen. Yhdessä voimmekin nopeuttaa energiasiirtymää ja tavoitella globaalia nollapäästötasoa.
Pärjätäkseen koko ajan kovenevassa kilpailussa yritys tarvitsee hyviä yhteistyökumppaneita. Sonepariin voi luottaa: olemme maailman suurin sähkötukkuri, joten me pidämme huolta, että saat sähkötarvikkeesi aina oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan.
Ilmaston lämpeneminen ja muut ympäristöhaasteet ovat todellisia uhkia, joihin pitää reagoida. Meidän kaikkien tuleekin arvioida omaa energiankäyttöämme ja hyödyntää enemmän ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja toiminnassamme. Suuri vastuu on yrityksillä, siksi myös Sonepar on liittynyt ilmastoaloitteeseen ja sitoutunut sitä kautta Pariisin ilmastosopimukseen.