ISS Palveluiden keskitetty hankintaorganisaatio vastaa suurimpien hankintojen kilpailuttamisesta ja yhteistyösopimuksista. SLO:n kanssa solmitulla sopimuksella ISS Palvelut hakee pitkäaikaista kumppanuutta ja kilpailuetua konservatiivisella kiinteistöalalla.

– Aiemmin meillä oli noin 9 000 toimittajaa, mutta halusimme vähentää määrää ja syventää kumppanuutta valittujen toimittajien, kuten SLO:n, kanssa. Otimme käyttöömme myös SLO:n hankintaprosessia tehostavan tilausjärjestelmän, ISS Palveluiden hankintajohtaja Katri Rissanen sanoo.

Sähkötarviketoimittajia ISS Palveluilla oli aikaisemmin kymmenkunta. Valinnan kohdistuminen SLO:hon tuo ISS:lle kilpailuetua. 

– Haluamme, että henkilömme ovat kohteissamme palvelemassa asiakkaitamme. Sähkötarvikkeiden hankinnassa kiinteistöala on tottunut toimimaan tietyllä tavalla. Nyt henkilöstömme opettelee käyttämään uutta tilausjärjestelmää ja uusia tapoja toimia, joiden avulla pystymme vastaamaan kilpailuun, Rissanen kertoo.

“Yhteistyötä, yhteydenpitoa ja hyvien ideoiden jakamista on SLO:n kanssa organisaatiomme joka tasolla.” Katri Rissanen, hankintajohtaja, ISS Palvelut

Seuraavan kahden vuoden aikana ISS Palveluissa keskitytään muutoksen läpiviemiseen.

– Olemme palkanneet henkilön, joka keskittyy järjestelmään ja prosesseihin yhdessä kategoriavastaavan kanssa. Vastaavasti odotamme, että SLO investoi resursseihin, jotta sähkötarvikkeet ovat nopeasti käytettävissämme valtakunnallisesti, Rissanen toteaa.

Myös yhteistyön kehittäminen SLO:n kanssa jatkuu. – Toimimme Suomessa laajasti ja kohteemme ovat hyvin erilaisia, joten tarvitsemme erilaisia palveluja ja varastointivaihtoehtoja. Sellaisia olemme SLO:n kanssa yhteistyössä löytäneet. Yhteistyötä, yhteydenpitoa ja hyvien ideoiden jakamista on SLO:n kanssa organisaatiomme joka tasolla, hän summaa.

Kiinnostuitko?

Onko yritykselläsi tarvetta esimerkin kaltaiseen keskitettyyn sähkötarvikkeiden hankintamalliin? Ota yhteyttä myyntikonttoreihimme, suunnitellaan yrityksellesi sopiva kokonaisuus.

Neste Kilpilahdessa Suomen lippu liehuu näkyvästi

Porvoossa Nesteen sataman edustalla sijaitsee Suomen lippu, joka kertoo rahtilaivoille saapumisesta suomalaiselle satama-alueelle. Kohteen valaistus oli uudistuksen tarpeessa ja yhteistyössä SLO:n kanssa löydettiin toimiva ratkaisu Neste Kilpilahteen.

Kouvolasta löytyy F.L.I.R.iä asennettuna ja hyödynnettynä

Avojohtoverkkojen vianilmaisinjärjestelmän pilotista saatujen hyvien kokemusten kannustamana KSS Verkko Oy suunnittelee jo jatkoasennuksia

Vuodesta 1909 toiminut Hammarin Sähkö Oy on Suomen vanhin sähköliike

Sähköurakointia jo neljännessä polvessa hyviin työntekijöihin ja korkealaatuisiin tuotteisiin nojaten