Cubo V -teräskotelot on tehty kestämään ääriolosuhteita
Laadukkaat kotelot ovat pölytiiviitä ja ne kestävät upotusta sekä suurella paineella läheltä ruiskutettua vettä ja höyryä.
Mikä on kallein ratkaisu, minkä voit kiinteistössä tai teollisuuslaitoksessasi tehdä? Se, että odotat moottorin viimeistä pyörähdystä ja vaihdat vasta pakon sanelemana uuteen.
Käyttöikänsä loppumetreillä olevan moottorin vaihtaminen uuteen voidaan perustella puhtaasti taloudellisilla tekijöillä. On työkaluja, esimerkiksi moottorien ja taajuusmuuttajien valmistajien ylläpitämiä energialaskureita, joilla voit selvittää ennakkoon moottorin uusinnan taloudelliset säästöt ja ympäristövaikutukset.
Moottorin uusimispäätöstä tehtäessä tulee huomioida, että korkeamman hyötysuhteen moottori käy viileämpänä, jolloin laakereiden ja käämityksen elinikä pitenee. Uusinnalla ei siis saavuteta pelkästään säästöjä sähkölaskussa ja kasvihuonepäästöjen pienentymistä, tuloksena on myös pidemmät huoltovälit ja lisääntynyt luotettavuus.
Isojen laitehankintojen pohjalla on aina tarkat arviot ja suunnitelmat. Päätöksenteon tueksi tarvitset laskelmia, joiden avulla pystyt vertailemaan vaihtoehtoja. Helpoimmalla pääset, kun käytät laitevalmistajien ylläpitämiä ilmaisia laskureita.
Karkeimmissa versioissa syötetään vain IE-hyötysuhdeluokka ja energian hinta. Pidemmälle viedyissä malleissa voit määritellä käyttökohde hyvinkin tarkasti. Tällöin laskentaan viedään tarkat käyntiajat ja käyttökohteessa vaihteleva kuormitus. Laskureilla on mahdollista selvittää myös taajuusmuuttajan tuoma energiansäästö. Alla on linkki kolmeen vaihtoehtoon:
Mikäli hankintapäätös kohdistuu IV-koneen puhaltimien moottoreihin, kannattaa samassa yhteydessä tarkistaa sekä vanhojen peltimoottoreiden että toimilaitteiden kunto ja tarvittaessa päivittää uusiin. Tässä vaiheessa voi tulla myös ajankohtaiseksi lisätä kosteus-, ilmamäärä ja hiilidioksidipitoisuuden mittaukset.
Säästöt syntyvät kokonaisuuksista, ei yksittäin uusituista laitteista.
![]()
|
![]() |
ABB:n Taajuusmuuttajista ACH580-sarja on räätälöity talotekniikan sovelluksille. Pienemmän kokoluokan ACS320-sarja soveltuu hyvin pumpuille ja puhaltimille. Danfossin ja Vaconin mallistossa valinta kannattaa kohdistaa heidän HVAC-sarjaan. Mallisto on tarkoitettu erityisesti lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointisovelluksiin.
Mikäli järjestelmä päivitetään moottoria lukuun ottamatta, saatetaan ohjaustavan muutoksella törmätä uusiin ongelmiin. Taajuusmuuttajakäyttö rasittaa moottorin eristystä verrattuna aikaisempaan käyttötapaan. Ohjaustavan muutoksen myötä ongelmia saattaa ilmetä moottorin lämpenemisestä. Todennäköistä on myös tärinän ja melun lisääntyminen.
Rakennusautomaation kenttälaitteita löytyy SLO:n varastovalikoimasta Produalin, Siemensin ja Belimon tarjonnasta.
Laadukkaat kotelot ovat pölytiiviitä ja ne kestävät upotusta sekä suurella paineella läheltä ruiskutettua vettä ja höyryä.
Tanskalaisen Focus-Lightingin NYX on valaisinsarja tämän päivän valaistustarpeisiin, jossa haetaan mukavaa ja häikäisemätöntä valoa ja tyylikästä ajatonta muotoilua. Tiivis alumiinirunkoinen valaisin on suunniteltu kestämään vuosikymmeniä. Valaisimen voi päivittää aina uusimmilla valonlähteillä.
Schneider Electricin perinteisten sähkökalusteiden rinnalle tuomat Wiser-älykotikalusteet on helppo valita jo asuntoa tai sähköremonttia suunniteltaessa.