Antti Vuorivirta
markkinointipäällikkö,
SLO Oy
20.2.2018

Kotiautomaatio tekee tuloaan voimalla. Hypetysvaihde on päällä ja se on houkutellut apajille valmistajia perinteisen talonrakentamisen ulkopuolelta. Markkinoilla on kymmeniä WLAN:issa ja  bluetooth:illa toimivia kikkareita ja jokainen lisää omaan tuotteeseen kätevän sovelluksen. Sen seurauksena kuluttajat ovat joutuneet sovellusbingoon ja tietoturvastakaan ei ole aina varmuutta.

Osa kotiautomaatiovalmistajista on havahtunut tilanteeseen. Ajattelutapa, jossa jokainen tuottaa erillisen sovelluksen, on muuttumassa. Uudessa mallissa kotiautomaatio on alusta, jonka päälle voidaan liittää myös tulevaisuuden tuotteita ja palveluita, kuten hoivapalveluita tai sää- ja liikennetietoihin perustuvia ilmoituksia.

Kokonaisvaltaista, asumista helpottavaa automaatiopakettia – joka olisi varma valinta seuraavalle kymmenelle vuodelle – ei ihan vielä ole tarjolla. Muutama edelläkävijä löytyy, ja esimerkiksi ABB:n Free@home on päässyt ratkaisullaan melko lähelle tarvittavaa alustaa.

Kotiautomaatio on oikeasti mahtava kehitysaskel. Palveluiden avulla on helppo lisätä turvallisuutta ja asumisen energiatehokkuutta. SLO lupaa kantaa oman kortensa kekoon välittämällä tietoa ja järjestämällä kouluttautumismahdollisuuksia suunnittelijoille, rakennuttajille sekä urakoitsijoille. Yhdessä voimme taklata älykotien sovellusbingon ennen kuin se tukahduttaa kaikki.

Nyt haastamme kaikki talotekniikan laatutoimijat ottamaan kentän haltuun. Se onnistuu laittamalla itsensä peliin: kirjoittakaa julkaisuja, tehkää myyntityötä, osallistukaa keskusteluun ja ottakaa kantaa. Vaikuttajat määräävät menosuunnan ja vauhdin. Jos oikeanlaiselle tekemiselle löytyy tahtoa, älykodit voivat tehdä lopullisen läpimurron vuonna 2018.

Tervetuloa SLO Koivuhakaan tutustumaan näytteillä olevaan tulevaisuuden ABB:n Free@home älykotiin.

Trust Smart Home pistorasiakytkin 

Trustin Smart Home -tuoteperheeseen on tullut uutena laitteena Zigbee-tiedonsiirrolla toimiva pistorasiakytkin.

Mikkelin Asuntomessut 2017

Älykotiratkaisut helpottavat elämää

Geofencing antaa kodin etäohjaukselle rajat

Oman mökkitieni viimeiset sata metriä ovat ahtaat ja pimeät. Olisi suuri etu, jos tienreunan valot syttyisivät automaattisesti, kun olen tarpeeksi lähellä mökkiä.